torstai 31. tammikuuta 2013

Osteopaatilla

Käytiin molempien poikien kanssa Markus Laioksen vastaanotolla Riihimäellä. Humpallahan on kaikenlaista vaivaa ollut vähän väliä, Repen halusin tarkistuttaa muuten vaan.

Ensin käsittelyyn otettiin REPE. Reiska ei pidä vieraista miehistä ja vähän jännitti miten se tilanteeseen suhtautuu, mutta sepä yllätti ja pienen tutustelun jälkeen antoi käsitellä ihan suosiolla. Käsittelyn aikana makoili ihan rennosti pöydällä.
Repen liikkuminen on ihanaa katseltavaa, ja se on muutenkin kropaltaan tosi rennon ja elastisen oloinen. En siis epäillyt että sillä mitään vaivaa olisi, mutta sen verran kova menijä se on, että halusin tarkistaa tilanteen, ja nyt lonkkakuvien jälkeen myös tsekata ettei kropassa ole mitään toispuoleisuuksia. Kaikki oli Repen kohdalla odotetusti ihan ok. Pientä vinoutta ja lukkoa ylimenoalueella, kuulemma ihan tyypillistä aktiiviselle koiralle. Nämä hoidettiin paremmaksi, ja uutta käyntiä katsotaan mahdollisesti aktiivisemman treenikauden jälkeen syksyllä, jos tuntuu että on tarvetta.

Sitten moniongelmainen HUMPPA. Kertailtiin Humpan pitkää ontumis- ja jumihistoriaa. Humppa siis ontui eka kerran takajalkoja jo alle vuoden ikäisenä, luusto kuvattiin heti vuoden iässä ja siinä ei ole vikaa. Satunnaiset ontumiset jatkui n. 4-vuotiaaksi, jolloin ne hävisivät, mutta jonkinlaista jumia ja jäykkyyttä lantion alueella sillä on ollut aina. Lisäksi on ollut näitä epämääräisiä oireita; eturauhasvaivaa, virtsatulehdusta, joskus ripulia. Ei mitään isompaa, eikä koira ole varsinaisesti sairastanut, mutta tällaisia pieniä sekalaisia oireita silloin tällöin.
Nythän käytin sen lääkärissä kun se oli taas aivan jumissa, virtsassa sillä oli hieman struviittikiteitä ja pH koholla, mutta ei mitään sen kummempaa. Ei edes hoideta mitenkään, sen verran vähäiset oli oireet eikä itse koira ole siis oireillut mitenkään.
Humppa on elämänsä aikan rampannut hierojilla ja fyssareilla, mutta on aina ollut tosi vaikea hoidettava, koska jännittää niin kovasti. Aiemmin on kerran käyty Leena Piiralla, ja mielestäni osteopaattiseen hoitoon Humppa vastasi hyvin. Piiralla, kuten nyt Laioksellakin Humppa makoili hoidon ajan ihan rentona.

Nyt Laios löysi Humpalta selkeän tukoksen ylävatsan alueelta, ja tuo vaikuttaa koko oikeaan puoleen. Liikeradat on hyvin rajoittuneet.
Humpalta jätetään nyt gluteeni ruuasta pois, eli vaihdetaan nappula aluksi varmaankin Orijeniin. Koirat on syksystä saakka syöneet 50:50 -ruokavaliota, eli puolet nappulaa, puolet lihaa (=jauhelihaa, kanaa, kalaa, kananmunia...), ensin pitkään RC Medium Sensible -nappulalla, ja nyt viimeiseksi Brit Caren lammasriisiä. Ostetaan nyt siis säkki Orijenia tilalle ja katsotaan mitä tapahtuu. Humpalle varattiin myös uusi aika osteopatiaan n. kuukauden päähän.

Kuulostaa aika hipiltä, että kaikki nämä vaivat voisi olla ravinnosta kiinni. Itse kuitenkin uskon myös ihmisten kohdalla kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, eli siitä ravinnostahan se hyvinvointi lähtee. Eipä tämä kokeilu ota jos ei annakaan, ja jos tällä viimein saadaan Humpalle jotain helpotusta, niin kyllä se sen arvoista on.

Muutama päivä otetaan nyt molempien kanssa vähän rennommin, että saa pojat tottua uusiin asentoihinsa, mutta muuten jatketaan ihan normaalilla monipuolisella liikunnalla ja muulla puuhastelulla.

1 kommentti:

  1. Kiinnostava kuulla jos tulisi helpotusta teidän vaivoihin! Varsinkin moni vertailee osteopaattia ja fyssaria. Itseni kyllä osteopaatti on vakuuttanut. Rasmuksenkin kanssa käytettiin iso raha eläinlääkäreihin yli tonnin edestä ja sitten kuulimme samat arviot osteopaatilla. Ruutilla on ollut jumia ja se näyttää sitä tosi huonosti, ainut mikä niin venyttely jää jos on jumissa.

    VastaaPoista