sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Reiska tokoilee ja Hanna koutsaa

Tänään oltiin toisen kerran tokoilemassa Quicket-porukan kanssa Hanna Närhen opeissa. Kiitos Kaisa ja muut kun saadaan kuokkia teidän treeneissä!!

Jos saisin päättää niin ottaisin kyllä Hannan asumaan vaikka naapuriin. Aina kun tokoillaan, lähdetään kotiin mahtavien vinkkien kanssa.

Tänään aloitettiin kisamaisella paikallaololla. Sain jo illalla lietsottua itselleni aika aidontuntuista jännitystä, nukahdin sellaisten miettein, etten taida osallistua koko treeniin koska Repe kuitenkin nousee. Ja Repehän ei ole ikinä paikkamakuusta noussut ja muutenkin kun ollaan omalla porukalla treenaamaan menossa, niin aika irrationaalisia on nämä kisajännittäjän ajatukset.
Katseltiin ensin hetki Hannan omia treenejä (wau!) ja sitten hommiin. Päätettiin järjestys ja otettiin koirat ihan "oikeasti" kehäänmenotarkastuksen kautta kentälle. Hanna on tosi epäpelottava, mutta silti piti kehäänmenossa vähän väistää. Mutta hyvin vähän, annetaan anteeksi. Sitten riviin, ja Repehän suoriutui oikein hyvin. Viereinen koira yritti muuttaa liikettä paikkaistumiseksi ja sitä käytiin palauttamassa useamman kerran. Tuli oikein hyvää ja toivottua häiriötä, mutta Repe makasi hienosti rauhassa 2min ja kaikki maahanmenot ja nousut yhdellä käskyllä. Aiemmin Repellä oli aika paljon ongelmaa tuossa, vilkuili joka suuntaan ja haisteli, mutta namitargetin käyttö on ollut ihan loistava apu. Mitä vielä tarvittaisiin lisää olisi kunnon häiriötreeni, nyt Repe kyllä makaa rauhassa mutta en ole vielä ihan satavarma, että tietääkö se että sieltä ei nousta ikinä ilman lupaa, kun ei vaan ole tullut sellaista tilannetta mikä sen saisi nousemaan.
Tämän jälkeen tehtiin vielä vähän häiriötreeniä eli koirat lähekkäin tiiviissä ympyrässä, ja siitä Hanna käskytti koirakko kerrallaan maahan ja ylös. No tässä meni Reiska lankaan monta kertaa ja koitti ennakoida maahanmenoja. Mutta keskittymiseen olin tyytyväinen, ja vaikka Repe on innoissaan muista koirista se kyllä pystyy tokoa tekemään tosi hyvin häiriössäkin. Toki nyt oli osa koirista ja ihmisistä tuttuja entuudestaan.

Yksilöliikkeistä tehtiin ekana liikkeestä seisomista. Repellä on aika hienot stopit mun edessä, mutta en ole oikein ollut tyytyväinen siihen miten se ne tekee sivulla. Tehtiin ensin namiavulla, ja sitten pikkuhiljaa ilman. Seuraaminen tahtoi vähän aueta joten siirryttiin seinän viereen. Eipä niistä oikein vikaa sitten enää löytynytkään, tosin sitä oli niin vaikea uskoa että sain muutaman videolle, ja ihan hienoltahan ne siinä näytti. Höh :). Seisomisessa on ehkä jotenkin niin vaikea nähdä se koiran stoppi, että se sen takia tuntuu aina vähän epämääräiseltä. Mutta hyvä jos toimii, ja siihen vaan varmistelua ja treeniä vielä.
Erikseen sitten vähän seisomassa pysymistä ja paluita koiran viereen, oikean ja vasemman kautta ja takaa kiertäen. Näissä pysyi hyvin.

Sitten pikku tauko ja tauon jälkeen seuraamista. Seuraaminen on Repellä aika mielenkiintoisessa vaiheessa, paikka elää paljon, ja mielestään liian pitkissä suorissa se alkaa tarjota jääviä jne... Lisäksi juoksuosuutta Repe ei laske seuraamiseksi ollenkaan ja se meneekin ihan pomppimiseksi. No tehtiin vähän käännöksiä, ne sujui nyt tänään ihan ok. Repe tarvii vielä jonkin verran kannustusta että ymmärtää jatkaa seuraamista, sen verran vähän on pitempää treenattu. Hieman on paikka edessä, mutta pitää miettiä lähteekö siihen vielä puuttumaan, siitä kun ei ole kovin kauaa kun Repe vielä jätätti reippaasti. Että ehkä mennään tällä ja puututaan vasta jos tilanne pahenee.
No juoksuosuus menikin sitten vanhaan tapaan, eli Repe irtoaa reippaast ja pomppii. Tehtiin sitten sitäkin seinän vieressä. Lopulta taisi löytyä hommaan juju, eli kyse olikin yllättäen siitä että Repe väistää mun holtittomasti heiluvia kättä ja jalkaa, ja muutenkin omituista pomppivaa ohjaajaa. Repehän on hyvin herkkä kaikelle fyysiselle koskemiselle ja esim. käsien heiluttelua väistää. Koottiin sitten vähän mun käsiä tiiviimpään pakettiin ja kas, kyllähän se näytti jo paremmalta. Eli läksyksi itselle juoksemaan opettelua, ja Repen kanssa tehdään sitten esim. auton ympäri tai seinän vieressä juoksuja.

Paljon taas ajatuksia ja uutta potkua omiin treeneihin, kivaa!

Myös Humpan kanssa on tullut treenailtua, ja tunnariin saatu taas pitkästä aikaa jotain järkeä. Kaukoja myös on hinkattu ahkerasti, ja kai sekin työ vielä jonain päivänä tulosta tuottaa vaikka tahmealta tuntuu...

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kevättalvea Kivijärvellä

Kuin huomaamatta on muodostunut lähes perinteeksi koko perheen mökkireissu näin kevättalvisin. Tämä talvi oli siinä mielessä erilainen että pilkille ei enää ole asiaa, mutta sen sijaan nautiskeltiin aurinkoisesta päivästä isäni rakentamalla laavulla makkaraa paistellen.


Koirien kanssa on niin luksusta että mökkinaapureita ei näy, metsä on täynnä keppejä ja mökillä saa nukkua sängyssä.



Repe uuvahti kaikesta juoksemisesta ja otti kiven päällä pienet kauneusunet.


Tokotreenit on saaneet mennä tauolle, koska mökkeily, lauman kesken hengailu ja ulkoilu on niin paljon tärkeämpää ja hauskempaa!

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Megapäivityspläjäys

Noniin, joulusta tosiaan on selvitty ja alkuvuosikin alkaa olla paketissa. Meillä on touhuttu monennäköistä.
Kaikki tämän tekstin kuvat on otettu tänään kevättalvisella metsälenkillä tuossa meidän lähimetsässä. Enpä ihan heti muista koska olisin joutunut pesemään rapatassuja maaliskuun alussa.


Vuoden alkajaisiksi kävimme ilman koiria pidemmällä lomalla, ja koirat saivat luksushoitopaikat Humppa vanhemmillani Kokkolassa ja Repe anoppilassa Jyväskylässä. Molemmilla oli hoito sujunut ilmeisen hyvin, Humppa toki on kokenut matkailija mutta Reiska oli nyt eka kertaa pitempään hoidossa. Hieman oli maalaispoika ihmetellyt kerrostaloelämää alkuun, mutta saanutkin sitten viettää paljon aikaa mökillä ja varsin tyytyväiseltä hän vaikutti elämäänsä. Molemmat pojat palasivat lomaltaan reippaina, iloisina, hyväkuntoisina ja hoikistuneina, meistä ihmisistä voi varmaankin tämän viimeisen jättää pois :).


Humppa vietti hoidossa helmikuun alussa 7-vuotissynttäreitään. Paljoa ei keski-ikä meidän Humppista paina, kaveri on aika voimiensa tunnossa. Itsenäisyyttä ja kaikenlaista höpöpäisyyttä tulee iän myötä näköjään enenevässä määrin lisää. Lenkillä Humppa tuntee reitit ja yleensä painelee edellä hyvän matkaa. Sillä on ihan hirmuisesti energiaa, ja sen kanssa saakin normitreenien lisäksi puuhastella paljon kaikenlaista ja se haluaa olla kaikessa mukana. Juoksulenkeillä ollaan käyty koko lauman voimin, ja Humppa on kyllä perheen juoksukingi ja vetää meitä kaikkia kolmea muuta perässään. 


Repe on treenannut ahkerasti tokoa ja agilityä.
Helmikuussa käytiin Kaisan ja Quicket-lasten kanssa Hanna Närhen koulutuksessa ja ai että me tykätään Hannasta edelleen! Hannalle Repe esitti (suoraan lomalta tulleena) seuraamista ja noutoa, ja saatiin mainioita vinkkejä. Tähän saakka Repe on seurannut mallikkaasti ehkä 5 askelta, sen jälkeen kontakti alkaa hajoilla ja Repe helposti jätättää ja on väljä. Nyt ollaan tehty Hannan opeilla häiriötreeniä ihan perusasennossa, ja miten musta tuntuu ettei Repe tätä ennen edes tiennyt että sivulla tulisi pitää kontaktia. Treenit on edenneet mainiosti ja seuraaminen alkaa tuntua ihan hienolta. Sain jopa Repen vähän edistämään (mihin ei näillä ohjaajan kyvyillä pystyisi, huoh...) mutta pääasiassa sen paikka on tosi kiva ja ilmettä alkaa nyt myös löytyä. Paikkaa on hiottu seinänvierustreeneillä, ja koitettu pitää seuruutreenit mahdollisimman vaihtelevina ja kiinnostavina.
Nouto alkaa muuten näyttää noudolta mutta Repen pito on kyllä ihan onneton. Hanna näytti muutaman pitotreenin ja niitä on tehtykin, mutta ei oikein kovin hyvällä menestyksellä. Noutoa on koitettu aktivoida myös arjessa erilaisten tavaroiden nostelulla, mutta Repellä ei kyllä tällaiseen ole taipumusta ollenkaan. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa... Jonkinlaista hajua alkaa olla luovutusasennosta, ja noutoon on myös yritetty keksiä vaihtelevia treenejä aina kaukojen vaihdoista kapula suussa noutokapulan kanssa seuraamiseen.


Viime lauantaina päästiin sitten Angelica Leimanin tokokoulutukseen. Ansu aloitti päivän "luennolla", tuoden esiin omia koulutustapojaan ja miten etenee eri vaiheissa. Oli varsin antoisa puheenvuoro ja tuli monta ideaa itselläkin mieleen.
Liikkeistä tehtiin taas seuraamista, nyt käännöksineen sekä liikkeestä seisomista.
Nyt Repe esitti aika hienoa menoa, tehtiin sitten vähän käännöksiä ja nekin sujui. Kiva, kun yrittää esittää ongelmia niin niitä ei ole :). 
Liikkeestä seisomista, Reiska osaa aika hyvin stopit peruuttaen mutta ei oikein tajua ideaa seuraamisesta. Noh, muutama vinkki siihen miten edetä ja treeniä, treeniä, ja tätäkin on saatu roppakaupalla eteenpäin.
Aika paljon Ansun kanssa ihan juteltiin koulutustasosta ja miten edetä treenien suunnittelun kanssa, ja hyviä juttuja tuli esiin. Treenimotivaatio on kyllä ollut korkealla, ja ihmeellisesti on liikkeetkin alkaneet edistyä kun on treeniä saatu alle.

Agilitya on jatkettu Sporttikoirahallilla FF Agilityn treeneissä, ja tykätään molemmat kauheasti. Kotona Repe opettelee pujottelua 2x2 metodilla sekä kontakteja lihalaatikon päällä. Hitaasti edetään mutta Repen kanssa on kyllä ihanaa touhuta. Agissa on tehty kaikki vain tarjoamisen kautta ja panostaen koiran intoon ja hyvään motivaatioon, ja tämä treenitapa on sopinut Repelle erinomaisesti. Tuntuu että muuhunkin tekemiseen on saatu boostia agilitysta.

Humpan kanssa käytiin tänään viimeisissä epävirallisissa rallytokokisoissa Karjaalla. Tuomarina oli Nina Keränen, ja rata tällainen:


Rata oli aika simppeli, mutta eroja tuli kyllä ja tuomarointi oli aika tiukkaa tai ainakin erilaista kuin aiemmissa kisoissa.
Humpalla oli aika paljon asiaa ja se mölisi koko radan alusta loppuun. Seuraaminen oli myös aika luokatonta (ei toki Humpalle mitenkään poikkeuksellista), meni vähän pomppimiseksi ja aika paljon edisti ja painoi. 
3. tehtävällä "270° käännös vasempaan" tuli -3 pisteen kontrollin puute. Pujottelussa oli ehtinyt istahtaa, siitä -10p. 6. tehtävällä "käännös oikealle" talutinvirhe, säädin hihnan kanssa muutenkin tänään jotenkin erityisen paljon. Sitten vielä spiraalilta ohjaajavirhe ("potkaisin" koiraa kun tuli liian eteen, en siis tietenkään mitenkään tahallaan potkinut mutta kun koira on kiertyneenä jalan ympäri on vaikea muutenkaan liikkua, ja tämä tuomari tulkitsi sen näin), siitä myös -10p, ja vielä lisäksi 9. tehtävältä "360° oikeaan" kontrollivirhe. Kauheasti virheitä, mutta jäljelle jäi kuitenkin 73 pistettä eli nippanappa hyväksytty tulos ja RTK1.


Tuomarieroja on siis tässäkin lajissa, toki miksei olisi kun arvostelulajista puhutaan. Aiemmin tuo Humpan painaminen seuraamisessa on tulkittu lähinnä yhden tai kolmen pisteen kontrollivirheiksi "koira estää ohjaajaa", nyt siitä otettiin tuo -10p. Kokonaisvaikutelmasta ei vähennetty yhtään pisteitä vaan kaikki tuomaria häirinneet asiat oli verotettu kylteiltä. Ääntämisestä ei tuomari maininnut muualla kuin pisteitä antaessa, eli vaikka selvästi häiritsi Humpan ulina, siitä ei lomakkelle ole mainittu mitään. Kommenttikenttään Humpalle on kirjoitettu "Bortsu on bortsu" :D. Nojaa, ehkä enemmänkin Humppa on Humppa...
Rallya kuitenkin jatketaan avoimessa luokassa sitten virallisissa kisoissa joskus kesällä. Humpan kanssa on sovittu, että niin kauan kun homma pysyy rentona ja hauskana sitä jatketaan. Jos mölinä tai muu höpöily alkaa vaikuttaa siihen ettei enää saada hyväksyttyjä tuloksia, voidaan jatkaa rallyhommia ihan keskenämme :).
Toki myös toko on Humpalla edelleen ohjelmassa, mutta katsotaan viedäänkö sitä enää koskaan ihan oikeasti näytille.


Loppukevennyksenä Repen hepulikuva. Repe, koira joka on kuin omistajansa eikä todella omaa minkäänlaista fotogeeniä. Kyllä se oikeasti osaa olla ihan söpökin, mutta kuvissa on aina aivan kamalan näköinen. Tämän päiväisissä kuvissa se oli jopa aika monessa silmät kiinni. Ja minkäänlaista julkaisukelpoista seisomakuvaahan Reiskasta ei ole otettu vielä ikinä. Mutta tällainenhan se on, pikku sekopää <3