maanantai 3. elokuuta 2015

Studiokuvia ja sairastelua

Kesälomareissulta palatessa ajeltiin Laukaan kautta, jossa käytiin Tiinan olohuoneessa ottamassa Humpasta ja Repestä aivan ihanat studiokuvat. Humppa on jalostettu poseeraamaan, se on kyllä helppo kaveri. Meni suoraan kankaalle, nosti korvat pystyyn ja esitteli erilaisia asentoja. Repen kanssa oli vähän hankalampaa kun siltä raukalta tuo fotogeeni puuttuu kokonaan, Repe on aina ihan lysyssä ja usein silmät kiinni kuvissa. Mutta ihan kelvollisia otoksia Repestäkin tuli. Suurkiitos Tiina! Ainakin näistä Humpan kuvista saadaan kyllä seinälle jotain :)




Reissun jälkeen oleskeltiin muutama päivä kotona Porvoossa, jonka jälkeen suuntasin auton nokan koirien kanssa kohti Kokkolaa.
Vietettiin Keski-Pohjanmaalla mukavat 3 päivää rennosti ystäviä ja perhettä nähden ja ulkoillen.


Kokkolasta käytiin Kälviällä katsomassa isäni sinne rakentamaan laavua, reissusta tuli parin tunnin metsäretki, löydettiin paljon mustikkaa ja hieman sieniä ja tehtiin laavulle tulet. Metsässä oli tosi paljon paarmoja, joiden napsimisessa Repe kunnostautui. Se oikeasti söi retken aikana varmaan sata paarmaa. 

Reiska-boy laavun katolla

Saman päivän iltana huomasin, että Repelle oli noussut leukaan patti. Diagnosoin paarman puremaksi enkä huolestunut. Seuraavana päivänä patti oli hieman kasvanut ja oli n. viinirypäleen kokoinen. 


Kokkolassa käytiin vielä pitkällä juoksulenkillä ja Porvooseen palauduttuani kävin myös Repen kanssa juoksemassa perjantaina. Hieman Nikolle valitin lenkin jälkeen, kun Repe on niin onneton, perässä sai vetää taas lenkillä. Sellainen se usein on niin en asiaa sen kummemmin ajatellut. Kunnes lauantaiaamuna koira näytti tältä:


Koko vasen puoli päästä oli aivan turvoksissa kaulaa myöten. Läheinen eläinlääkäriasema sattui olemaan auki ja sinne lähdettiin. Repe söi aamulla täyden annoksen mutta melko hitaasti, ja oli muutenkin aika väsyneen oloinen. Lääkärissä mitattiin kuume, joka oli hieman koholla 39,5 astetta. Vein sitten kuumeisen koiran juoksulenkille :(. 


Repe rauhoitettiin jotta päästiin tutkimaan pattia kunnolla. Mitään reikää tms. ei löytynyt, patista imettiin ruiskulla reilu annos mätää. 


Koska mitään reikää ei löytynyt, ei Repeltä otettu verikokeitakaan (epäily vierasesineestä oli sen verran vähäinen). Vahvin epäily on paarman purema joka on vain päässyt tulehtumaan pahasti. Mietin myös olisiko paarma päässyt puremaan sisäpuolelle kurkkuun, kun Repe niitä kerran oikein urakalla söi. Tai sitten on napannut ampiaisen tms. Kokonaan ei vierasesineen mahdollisuuttakaan voitu poissulkea.

Repe sai klinikalla pistoksena särkylääkkeen ja antibiootin, sekä kotiinviemisiksi 10 päivän antibioottikuurin sekä kipulääkettä ja Betadinea. Patti oli selvästi kipeä, ja se vuoti koko lauantaipäivän mätäistä verta. Repe oli aika pöpperössä ja nukkui eteisessä koppa päässä. 


Repe ei koppaansa kauheasti arvostanut, joten heti kun vuoto lakkasi on saanut olla ilman kauluria, ei suuremmin näytä pattiaan raapivan ja jos niin erehtyykin tekemään niin lopettaa kyllä kieltämällä. Ihohan siitä ei ole rikki joten ei varmaan niin koiraa kutisekaan tai muuten vaivaa. Onneksi olen vielä tämän viikon lomalla ja tässä kotosalla, niin ehdin potilasta hoitaa. Turvotus on lähtenyt pikkuhiljaa laskemaan, patti näkyy vielä mutta pää alkaa olla normaalin kokoinen. Repe alkaa myös olla ihan pirteä, mutta edelleen syö vähän varovasti eikä anna koskea pattiin joten kipeä varmasti on.



No ihan lapaan ei ole Humpallakaan kesä mennyt. Välillä näytti jo paremmalta ja esim. Kolin kävelyt kroppa kesti hyvin, mutta Kokkolan lenkkeilyt sai pojan taas ontumaan. 
Ollaan käyty fyssarilla (Tamara Merenvalta) ja ontuminen on kyllä aika mysteeri, sillä kroppa tuntuu muuten paremmalta kuin viime kerralla aiemmin kesällä. Humppa söi kuurina Neurobion fortea, joka tuntui jumituksiin auttavan.


Nyt on Humpalla taas kaikki keinot käytössä; ruokaan lisätään reilusti nestettä koska se fyssarin sormiin tuntui kuivalta, nivelvalmistetta menee kuurina ja sisällä käytetään BoT rannesuojaa, särkylääkettä toki myös tarpeen mukaan. Rankat lenkit on pannassa, normaalia lenkkeilyä vapaana ja hihnassa fyssari kuitenkin suositteli paljon. Humppa on fyssarin mukaan oikein mainiossa lihaskunnossa joten siitäkään ei ongelmien pitäisi johtua.
Oireilisiko sitten ranteen kuluma tai välilevyongelma tai molemmat tällaisena kankeutena.

Ehdin poikia uhkailla jo näyttelyyn ilmoittamisella, mutta eipä täältä sairastuvalta nyt osallistujia löydy.