Paluu treeneihin ja kisatauolta kisatauolle

Huh, bloggaaminen on kyllä nykyisin vaikeaa. Kaikki tilanteet ja hetket ja parhaat kuvatkin tulee jaettua somessa, ja täällä sitten kertoo ne samat jutut. Tykkään kuitenkin lukea blogeja ja kyllähän nämä jorinat tänne jää jotenkin kivemmassa muodossa talteen. Joten yritetään nyt edes.

Bali on palaillut normaalielämään sterkan jälkeen. Pari viikkoa se oli kokonaan pois treeneistä ja kolmen viikon kohdalla palasi kevyeen treeniin, mitään hyppyjä ei otettu ja agissa oli rimat alhaalla. Nyt sitten toki jo ihan normimeininki.

Olin sopivasti varannut maaliskuun alkuun kaksi fyssariaikaa, ja sieltäkin saatiin Balille ihan täysi treenilupa. Eipä tuollainen leikkaus ja parin viikon lepo terveen nuoren koiran kropalle juuri mitään tee. Ollaan käyty vuosia samalla fyssarilla, ja vaikka ajat pitää varata hirveän ajoissa ja ovat vähän hankalasti keskellä päivää, ei hyvää luottofyssaria kyllä hevillä vaihdeta toiseen. Tamara hoiti Humpankin ja hoitaa nykyiset ja toivottavasti tulevatkin koirat.

Balilla ei ole missään vaiheessa suurempia jumeja tai muuta ollut, mutta haluan aktiivisen (lue: hullun) harrastuskoiran käyttää säännöllisesti hoidettavana etenkin kun tuota agiakin tehdään. Rae kävi myös hoidettavana eikä silläkään mitään ihmeitä ollut, sellaisia pieniä normaaleja aktiivisen koiran jumeja jotka hoidettiin kuntoon.

Aasinsiltana agilityyn, alkuvuosi meni Balin osalta vähän heikoissa merkeissä kun ensin Niko taittoi treeneissä nilkkansa ja sitten Bali joutui saikulle. Mutta nyt on palattu treeneihin ja saimme Jenna Caloanderin pari kertaa kouluttamaan. 

Pikku tekniikkaradalla oli aiheena innarit ja leijeröinti. Balin meno on kyllä ilo silmälle, se menee lujaa mutta on kuulolla ja hyppää nätisti, vaikka tässä pätkässä nyt rima tipahtikin.

Normaalisti treenaamme Marjo Koranderin viikkoryhmässä. 

Rae käy samat treenit, ja se yllätti Jennan treeneissä osaamalla innarit :O. 

Tokomaailmassa tapahtuu, ensin ilmoitettiin sääntömuutoksista ja sen perään peruttiin koko kevään kokeet.

Ajatuksena oli osallistua SM-kisoihin avoon (mikäli päästään joukkueeseen) ja tavoitella voittajan korkkaamista vielä nykyisillä säännöillä. No näistä ei ole vielä luovuttu, onpahan nyt aikaa treenata. Kisaamisen esteenä on vielä lisenssin hankinta ja Balin silmätarkki, mutta näitä voidaan nyt siirtää keväämmälle.

Voittajan liikkeistä eniten kesken on luoksetulon stoppi (just ja just aloitettu rakentamaan) ja kaukot. Kaukoja on hinkattu ihan hirveästi ja tässä niiden tämän hetkinen tilanne:

Balille on ollut tosi vaikeaa hahmottaa takajalkakaukojen kriteeriä. Yritin opettaa sille takajalkatargetia mutta se ei kertakaikkiaan tajunnut sitä. Vasta kun takapalkka saatiin toimimaan homma alkoi auttavasti edetä. 

Tunnari etenee mutta vaatii vielä hurjasti treeniä. Ohjatussa oli ensin isona ongelmana seisomiseen jumittaminen ja kapuloiden kyttääminen mutta purkutreenit on auttaneet tähän. Bali rakastaa noutoja mutta sille on välillä vaikeaa päästä kapuloista irti, tämä on ihan itse aiheutettua kun hetsasin sitä pentuna vauhtinoutoihin. Metallinoutoa on tehty kerran ja se meni hyvin :D

Ruutu on myös vaikea, lähinnä mulle kun en osaa pitää kriteereistä yhtään kiinni. Mutta sekin on treenillä mennyt eteenpäin. Paljon on hommaa mutta mikäs sen kivempaa.

Bali on niin hämmentävä tokokoira, sillä ei ihan rehellisesti ole ollut koskaan mitenkään huono päivä tai huonot treenit (ohjaaja tietty onkin sitten ihan toinen juttu), vaan se on ihan aina todella kivassa vireessä ja ihan hirveän motivoitunut. Nyt Balin myötä olenkin jäänyt jotenkin ihan koukkuun tokon treenaamiseen. 

Viime viikonloppuna oltiin taas jo perinteeksi muodostuneella Strömforsin "leirillä". Mahtava konsepti; kaveriporukalla halliaikaa, huoneet B&B:stä, treeniä, saunomista ja illallinen villasukissa. Halliaikaa oli reilusti ja kaikki ehti treenata ihan sydämensä kyllyydestä. Ihanaa <3

Tällä kertaa sillä poikkeuksella että Niko lähti asuntoautolla mukaan ja yövyttiin autossa. Kaikki koirat tietty myös matkassa.

Koirat on olleet oikein päteviä reissukavereita ja rauhottuvat hyvin autoon.

Tämä erikoinen talvi alkaa onneksi taittua kevääseen. Vaikka onhan se hieman outoa kun sipulikukat alkaa kasvaa jo helmikuulla.

Rempattiin viime kesänä taloa ja maalattiin lautalattiat punaisiksi. Erittäin kiva ratkaisu esim. rapakelien kannalta :). On ollut tänä talvena hieman siivoamista, ja kun Bali ja Repe pukkasi karvanlähdöt tähän samaan aikaan niin välillä tuntuu että hukutaan kuraan ja koirankarvaan.

Repe kun on vielä tällainen sohvanvaltaaja <3

Mutta pikku hiljaa kevättä kohti! Jälkitreenit on vähän jo pyörineet mielessä, hurjimmathan ovat tietty treenanneet jälkeä koko talven mutta me ollaan kyllä oltu siitä hommasta täysin tauolla. En tiedä miten tästä tokohuumasta malttaa maastoon edes irrota.

Ensi viikolla on talvilomaa ja oli ajatuksena lentää Lappiin, mutta saapa nähdä. Talon vahti on jo peruttu. Onneksi on tuo liikkuva mökki pihassa niin aina löytyy vaihtoehto eikä tarvi reissuja niin kovasti suunnitella etukäteen.

Maailman paras Massey

Jo silloin kun haaveilimme maalle muutosta, kuului haaveeseen kiinteästi myös maalaiskissa. Mikäpä maatilalle sopisi sen paremmin kuin maatiaiskissa ja mikä olisikaan kissalle parempi paikka elää kuin maatila kaukana vilkkaista teistä ja hyvien hiiriapajien äärellä.

Useampi ihminen on kysellyt miten saimme kissan osaksi koiralaumaa ja päätinpä siis kirjoittaa sanasen siitä, sekä omistaa yhden kirjoituksen Masseylle, tuolle maailman parhaalle kissalle.

Niko vähän kissan hankintaa vastusteli mutta vastustelut kaikuivat kuin kuuroille korville ja niin kesällä 2017 hain meille Hämeenlinnasta Tori-ilmoituksesta löytyneen mustan kissanpennun. Kissa tuli perheestä jossa oli useampia ulkoilevia kissoja sekä myös (ulko)koiria. Heti havaitsimme että pentu oli hirveän hyvin sosiaalistettu, se tykkäsi ihmisistä ja otti kontaktia, ja oli muutenkin oikein rohkea ja reipas.

No sitten kissalle nimeä keksimään. Olimme tuoreita maalaisia ja isännällä oli traktorikuumetta. Annoin lopulta Nikolle vapaat kädet nimen keksintään ja tässä ollaan. Arjessa nimi muotoutuu usein Maffeyksi tai Maffey mahakas, tai Maffey mahtava -muotoihin.

Meillä oli lapsuudenkodissakin musta kissa. Masseyn hankinnan jälkeen luin että mustat kissat saavat huonommin koteja, koska niistä ei saa hyviä some-kuvia. Lisäksi kuulin että "ei niin mustaa kissaa ettei sillä olisi 9 valkoista karvaa". Molemmat huhut pitävät paikkansa meidän Masseyn kohdalla.

Kotona laitoimme koirat asumaan porttien taa ja annoimme kissan kotiutua muutaman päivän rauhassa. Ihan alkuun se asettautui asumaan keittiön sokkelin alle, mutta varsin pian uskaltautui esille ja otti talon haltuun. Koirat oli ensin pelottavia, mutta pikku hiljaa aloitimme tutustumisen kilteimmästä eli Repestä. Koirille tehtiin selväksi ettei kissaa saa jahdata ja tosi helposti tutustuminen kävikin. Humppaa epäilin eniten mutta hyvin sekin oppi kissan kanssa elämään, tosin lähinnä olemalla täysin välinpitämätön.

Rakeen liittyessä laumaan se olisi ensin halunnut ajaa kissaa ulkona, mutta pian sekin ymmärsi ettei se ole sopivaa. Varsin vaivattomasti onnistui myös aikuisen koiran totuttaminen kissaan.

Tänä päivänä Repe on Masseyn paras kaveri, Rae ei ole huomaavinaan ja Bali irvistelee kissalle mutta kissa ei tiedä mitä se tarkoittaa. Meidän eläinlaumasta kissa on kyllä ihan päällikkö, sen iso ego ja itsevarmuus on jotain mitä koirat ei pysty ymmärtämään.

Repen kanssa Massey jakaa saman pedin ja leikkii ulkona. Tosin se on nähty nukkumassa samassa pedissä myös Rakeen ja Balin kanssa. Pääsääntöisesti myös hoito- ja vierailijakoirat ovat olleet ihan ok. Massey on varsin tarkka ja huomaa kyllä heti vieraan koiran, vaikka se olisi mustavalkoinen bordercollie. Olemme toki itse tarkkoja siitä ettei kukaan kiusaa Masseyta (eikä Masseykaan tietysti saa kiusata ketään) ja Massey on aika fiksu ja menee piiloon jos tilanne vaikuttaa pelottavalta, kuitenkin se käyttäytyy itsevarmasti myös vieraiden koirien kanssa.

Eniten on kyllä sopeutumisesta kiittäminen Masseyn rohkeaa ja mutkatonta luonnetta. Se on todella luottavainen ja reipas. Lisäksi sen identiteetti on varmaan muodostunut hyvin koiramaiseksi ja sillä on vahva rooli laumassa.

Massey sterkattiin vähän alle vuoden iässä ja kun vein sen (koirien lentoboksissa) eläinlääkäriin, se oli kuin mikäkin koira. Se istui tyytyväisenä boksissa elämänsä toisen automatkan, klinikalla se asteli puntarille ihan kuin koirat (Massey ei omista pantoja tai hihnoja joten oli vapaana koko reissun) ja kun nostettiin pöydälle se puski eläinlääkäriä ja kehräsi. Jos olisi ollut kiinnostusta kissanpentujen hoitamiseen ja niille kotien etsimiseen, olisi Massey ehdottomasti saanut pitää kohtunsa, niin mukava ja hyväluonteinen tyyppi se on. Mutta eiköhän maailmassa kissanpoikia riitä.

Massey on tosiaan ihan vapaana ulkoileva kissa. Mielipiteitä jakava asia mutta ei nyt mennä siihen, jokainen tehköön omat valintansa.

Massey ulkoilee lähinnä öisin. Aamulla se tulee sisälle, syö ja käy nukkumaan. Koko päivän nukuttuaan se seurustelee vähän aikaa, syö vähän lisää ja lähtee illalla ulos. Tällaista rytmiä toteuttaessaan se on varsin mukava ja rauhallinen. Joskus esim. kovien pakkasten aikaan sitä joudutaan pitämään sisällä ja silloin se osaa kyllä olla varsin rasittava. Rasittavuuteen kuuluvat kaikki kovin kissamaiset temput kuten pöydillä käveleminen ja koirien huitominen sekä koirien hännissä roikkuminen.

Hiiret ovat meiltä sisältä pysyneet poissa mutta kanalasta saamme pyydystää hiiret edelleen ihan itse.

Kaiken kaikkiaan Masseysta on tullut kolmessa vuodessa iso osa laumaa ja varsinainen persoona. Se on niin kissa mutta kuitenkin ihan koirien kasvattama, ja omaa liudan hyvin koiramaisia tapoja. Jos Massey on ulkona se lähtee aina koirien mukaan lenkille. Noin pieneksi elukaksi se on todella taitava kommunikoimaan eikä meille jää epäselväksi jos Massey haluaa jotain, ja se osallistuu aktiivisesti lauman elämään ja kaikkiin tapahtumiin. Siitä on valtavasti seuraa ja sen touhuja on jotenkin niin viihdyttävää seurata.