Kesälomalla Kolilla

Kesäloman eka reissu suuntautui meille vähän oudompaan Itä-Suomeen. Ensimmäiseksi yöksi ajelimme Rääkkylään Koivuniemeen, ja siitä maittavan aamupalan jälkeen kohti Kolia. 

Matkaan lähdettiin 60l rinkan ja 30l repun kanssa. Koirilla valjaat ja vetovyöt ja ensimmäisen päivän etappi 25km Ukko-Kolilta Metsäpirtille. 

Ensimmäinen pysähdys Ryläyksen näkötornilla 6km kävelyn päässä. Ryläykselle oli aikamoinen nousu. Koirat jäivät alas huilaamaan ja itse kiivettiin maisemia katselemaan tornista. 

Ja komeathan ne olivat.

Ryläykseltä edessä oli 10km matka Kiviniemeen. Mistään tästä väliltä ei saanut vettä, keli oli aika lämmin ja matka kyllä aikamoisen uuvuttava. Kiviniemeen tultiin joskus iltakasin jälkeen ja melko sippiä oli porukka, mm. Repe.

Kiviniemestä jatkettiin vielä Metsäpirtille, jonka olimme varanneet kahdeksi yöksi. Tällä välillä kerran eksyttiin polulta, kun avokalliolla lähdettiin jotakin väärää uraa seuraamaan. Kiviniemestä lähtiessä matkalla oli vetolautta, hyvin menivät kyydissä ihmiset, koirat ja tavarat.

Metsäpirtille saavuttiin iltakympin jälkeen, kävimme vielä hakemassa vettä kilsan päästä Seppälästä. Mökissä ei ollut parin kynttilänpätkän lisäksi mitään valonlähdettä, joten vähän heikosti saatiin maisemia katseltua illalla. Sauna kuitenkin lämpesi ja iltapalaa kokkailtiin. Hieman oli turhan pitkä tuo ensimmäinen päivä ihan kylmiltään käveltäväksi, jalat oli kyllä kipeänä ja porukka väsynyttä.

Mökillä joutsenet huutelivat ja Humppa oli niistä aika innoissaan. Repe ei tiennyt mitä tapahtuu mutta peesaili varmuuden vuoksi Humppaa joka paikkaan.

Seuraavana aamuna hiottiin suunnitelmaa ja päätettiin lähteä käymään 6km päässä uimarannalla Rykiniemessä. Tällä matkalla oli tosi hienot maisemat Vesivaaran päältä. Kävely tuntui aluksi aika takkuiselta mutta siitä se sitten taas lähti ja maisemat palkitsivat. Myös Rykiniemi oli tosi hieno paikka, vaikka tunnelmaa hieman latistivatkin kovaääniset kanssaretkeilijät. 

Maisemien ihailua ja muuta kyseenalaista toimintaa Vesivaaralla:

Hieman ennen Rykiniemeä saatiin kunnon vesikuuro niskaan. Matkalle osui myös joenylityspaikka, jossa oli kahluuvaijerit. 

Muutaman hienon maisemapaikan lisäksi suurin osa matkasta oli tällaista perinteistä polkumaisemaa. Polut olivat myös aika huonossa kunnossa, kovin kivikkoisia ja juurakkoisia. 

Paluumatkalla Metsäpirtille jyrisi ukkonen, ja sekös on Humpan kanssa aina mukavaa. Tämä kesä onkin ukkosten osalta ollut helppo, ja tämäkin selvitettiin Humppa sai juosta vapaana, ja jyrinöitä kohti säntäilyt kiellettiin.

Illalla taas mökillä saunan lämmitys ja ruokailut. 

Seuraavana päivänä taas rinkka selkään ja kohti Ukko-Kolia. Ekat kilometrit tuntui siltä ettei perille tulla pääsemään mutta niin taas jalat vetreytyivät. Ja Mäkrältä oli kyllä hienot näkymät. Mäkrälle nousu oli pitkä mutta onneksi aika loiva, eikä tuntunut niin kauhean raskaalta kuin pari aiempaa nousua.

Aika puhki oltiin kyllä kaikki kun lopulta autolle päästiin takaisin. Mäkrän jälkeen ei Kolille nousu enää kiinnostanut joten kävelimme parkkipaikalle alakautta.

Kävimme palauttamassa avaimet luontokeskukselle ja tankkasimme vähän vesivarantoja, ja lähdimme ajelemaan kohti mökkiä. Matkalla Juuassa pysähdyttiin uimarannalle huuhtelemaan retkihiet ja illaksi rantasaunaan ja herkkupöytien äärelle.

Mukavaa oli retkeily, ja sujui erinomaisesti koirien kanssa. Humppa tykkäisi kovasti vetää, ja jonkun verran se juoksentelikin vapaana kun pysyi kauniisti poluilla eikä vastaantulijoita ollut. Repe taas yllätti positiivisesti, se tepsutteli tasaista tahtia ja oli jotenkin niin huomaamaton patikkakaveri. 

Kolille mennessä parkkipaikat olivat aivan täynnä autoja, mutta polulla emme juuri kehenkään törmänneet. Joka leiripaikassa toki oli kulkijoita.

Koli oli ihan näkemisen arvoinen paikka, mutta eihän se tällaisen Lappi-fanin maisemanhimoja tyydytä :). 

Eteenpäin

Elämä jatkuu. Erilaisena, mutta jatkuu. Ajatuksissa asioita jaottelee ennen ja jälkeen tulipalon tapahtuneisiin.

Kuukausi on vierähtänyt Vantaalla, ja nyt näyttää siltä että heinäkuussa pääsemme muuttamaan hieman pysyvämpään tilapäisasuntoon. 

Koirien kanssa touhuaminen on pitänyt arjessa kiinni, ja siihen oli ihanaa palata tauon jälkeen. Tosin kaikki treenikamat jäivät Latvatielle, ja eka kertaa agitreeneihin lähtiessä totesin ettei ole mitään laukkua mihin pakata pallo ja nakit :). Ensimmäisillä kerroilla oli ohjaajan keskittyminen todella hukassa, mutta ehkä sekin pikkuhiljaa taas jostain löydetään. 

Koirat ovat selvinneet kaikesta aivan hämmästyttävän hyvin, niistä ei ole ensimmäisen illan jälkeen huomannut ollenkaan että mitään kummempaa olisi tapahtunut, eikä ne ole stressailleet kerrostaloelämää eikä muuttamista lainkaan.

Joukko bc-ihmisiä ja muita kavereita toteutti meille unohtumattoman yllätyksen, ja pääsimme shoppailemaan uusia treenikamoja Koiraurheilu-kauppaan Tuusulaan. Alla kuvia shoppailutuokiosta, kaikki kuvat otti Outi Toni.

Minulle kerrottiin mihin pitää mennä ja koska, ja pahaa (=hyvää) aavistamatta lähdin juoksukamoissa ajatuksena poiketa kaupassa matkalla juoksulenkille.

Yllätys oli kyllä melkoinen kun paikalla olivat Outi ja Anita ja käsky kävi ostaa koirille kaikki puuttuvat tarvikkeet. Humppa ja Repe saivat mm. uudet vetokamat, jälkikamat, paljon tokotavaraa ja muita tarvikkeita, pedin, luita ja muita herkkuja unohtamatta. 

Uskomaton juttu, itku on tullut monta kertaa nimilistaa lukiessa ja koko juttua miettiessä. Kiitos ystävät, tätä emme unohda ikinä <3

Uusilla kamoilla onkin sitten tokoiltu muutama kerta, ja käytiin Repen kanssa kokeilemassa koekuntoakin vielä kun ehdittiin vanhoilla säännöillä. No treenin puolellehan se tällä tokoilumäärällä meni, ei nyt ollut edes kovin realistisia haaveita ykköstuloksesta. Kokeessa Repe oli iloinen ja palkkautui kokeen jälkeen hyvin, mutta keskittyminen oli aika rakoilevaa ja liikkeissä sattui aikamoisia mokia. Loppupäästä aloin ihan reippaasti antaa lisäkäskyjä ja nollasin siten itse monta liikettä. Ihan hyvillä mielin kuitenkin jatketaan uusia sääntöjä ja uusia treeniryhmiä kohti. 

Agility jää hetkeksi tauolle, syksyllä aloitetaan toivon mukaan uudessa ryhmässä. Pakka on tällä hetkellä hieman sekaisin joten kisattukaan ei olla. Kootaan tässä vielä arkea hieman ehjemmäksi ja hiotaan sotasuunnitelmat kuntoon.

Humppa on parannellut jalkaansa joka kipuilee edelleen aika ajoin. Särkylääkettä menee vielä sillon tällöin, ja nyt ollaan käyty fyssarin käsittelyssä. Fyssari ei mitään radikaalia Humpasta löytänyt ja kehui kyllä Humpan kuntoa, mutta kovin jumissahan se kaiken kevään kinkkaamisen jäljiltä on. Humpan elämäntyylin tietäen en kyllä ihmettele yhtään, että kremppaa alkaa olla tässä iässä, mutta toivon mukaan saadaan Humppa vielä ihan elämää kestävään kuntoon kuitenkin. Millään lailla kipeä se ei itse koe olevansa, ja tosi innoissaan on mukana kaikessa ja poukkoilee pitkin Vantaan metsiä.

Elossa koko perhe!

Maanantaina 25.5. kotimme tuhoutui tulipalossa.

Olimme molemmat töissä, koirat keskenään kotona. Töissä oli hiljaista, vilkaisin Facebookkia jossa näin kuvan talostamme, katto ilmiliekeissä.

Yritin soittaa naapurille joka ei vastannut. Seuraava soitto hätäkeskukseen, joka ei voi tällaisissa tilanteissa antaa mitään tietoja. Kolmas soitto ystävälle, joka järjesti tiedon Nikolle töihin ja sitten auton rattiin ja kotia kohti. Oli kyllä ikimuistoinen ajomatka, tavallaan se tuntui samalta kuin työmatka joka ikinen päivä, paitsi etten tiennyt onko minulla yhtään koiraa saatikka naapuria hengissä.

Alla oleva kuva: HS.

Lähemmäksi päästyäni koko alue oli täynnä paloautoja ja porukkaa, ja siellä väkijoukon keskellä näin pariskunnan taluttavan Humppaa ja Repeä. Aika sanoinkuvaamaton tilanne. Pysäytin auton siihen ja ryntäsin heidän luokse, koirat olivat elossa ja kunnossa. Matkalla olin ehtinyt ajatella, että mikäli koirat vielä näen elävinä niin kunnossa ne eivät mitenkään voi olla, ja mietin jo että noinkohan ne joudun lopettamaan molemmat. Sen sijaan tämä pariskunta oli pitänyt huolta koirista, antanut niille vettä ja rauhoitellut niitä.

Naapuritaloista oli huomattu talomme katon olevan tulessa. Ihmiset oli hälytetty ulos asunnoista, ja naapurimme Janne (jota Repe on aina pelännyt) oli tämän jälkeen murtautunut asuntoomme sisään ja kahden muun naapurin kanssa hakenut koirat pois tyhjästä asunnosta. Repe oli karannut sisään asuntoon ja yksi naapuri kiskoi sen korvista pois pöydän alta, Humppa oli karannut ulos ja joku on sen saalistanut kiinni. Eräs naapureista lähti hakemaan omasta kotoaan koirille hihnoja, jona aikana Repe puri miestä joka piteli sitä kiinni. Ja tästä kaikesta huolimatta koiramme ovat elossa ja kunnossa ja perheemme kokonainen. Vaikka paljon on liikkunut mielessä, on päällimmäisenä tunteena silti edelleen kiitollisuus näitä rohkeita, välittäviä ihmisiä kohtaan, jotka pelastivat meidän perheen ja pitivät vielä sen jälkeen meistä kaikista huolta.

Kotia meillä ei enää ole. Asunto oli sisältä litimärkä ja täynnä katon läpi pudonnutta tuhkaliejua. 

Edellisenä iltana oli treenattu noutoa kuten alla olevasta kuvasta voi päätellä.

Eihän tällaista mitenkään uskoisi omalle kohdalle tapahtuvan, vaikka vastaavaa luemme lehdistä viikottain. Tunteet ovat aika vaihtelevia mutta päivä kerrallaan rakennamme uutta arkea.

Olemme saaneet ihan valtavasti apua niin tutuilta kuin tuntemattomilta ihmisiltä, mistä olemme aivan suunnattoman kiitollisia. Emme itse ole kovin sosiaalisia tai tee tuttavuutta naapureiden kanssa emmekä tunne kovin paljoa ihmisiä Klaukkalasta, ja silti meitä on autettu ja meistä välitetään.

Olemme väliaikaisasunnossa, ja etsimme täältä käsin jotain pysyvämpää paikkaa mihin kotia rakentaa. Humppa ja Repe ovat ihan kuin ennenkin, toki kerrostaloelämä tuo omat haasteensa mutta Humppa on onnellinen kun asunnossa on joka huoneessa sänky jonka alle mahtuu nukkumaan, ja Repe on löytänyt paikakseen nojatuolin josta voi kytätä ulkona liikkuvia naapureita. Tänään kävimme agitreeneissä joissa Repe oli ihan ennallaan mutta ohjaajan keskittyminen vielä aivan pohjalukemissa.

Koiria on halittu monen monta kertaa ja ihmetelty, että ne sekä me ihmiset, koko perhe olemme tosiaan kaikki hengissä. Suurkiitos kaikille myötäelämisestä ja kaikista tuesta ja lämpimistä viesteistä mitä olemme saaneet. Emme todellakaan olisi tässä ilman teitä <3

Repen toiset agistartit

Sunnuntaina matkattiin koko perheen voimin Lohjalle agikisoihin. Aikataulu oli vähän tiukka ennen iltavuoroja, mutta tarkasti suunnitelluilla hylsyillä ehdimme hyvin juosta Repen kanssa kaksi Johanna Nybergin agirataa.

Ensimmäisellä radalla päästiin vihdoin kokeilemaan kisakeinua. Repe ei ole tehnyt keinua koskaan missään muualla kuin Sporttikoirahallilla. Ja lentokeinu siitä tulikin, taisi luulla puomiksi. Siitä vitonen, keinusta meni sitten pasmat sen verran sekaisin että sitä seuranneelta muurilta tuli kielto ja sitä korjatessa Repe ehti kipaista puomilla joten tästä hyl. Lopussa vielä keppien vika väli jäi pujottelematta.

Toisellakin radalla keinu edelleen radalla. Mineillä ja medeillä oli aika kiperä linja keinulta seuraavalle hypylle, mutta makseille tätä vähän helpotettiin. Tehtiin oikein sujuva rata, mutta tälläkin radalla jäi pujottelu kesken. Tajusin vasta ehkä neljän esteen päässä, että rata on hylky kun en jäänyt keppejä korjaamaan... Hieman on vielä itselläkin opittavaa. Muuten kyllä olin oikein tyytyväinen rataan, tosi sujuvaa ja Repe oli ihana <3

Keppitreeniä ja lisää startteja!

Humpan huonompi kevät

Talvilomailimme viimevuotiseen tapaan Levillä. Tällä kertaa ajeltiin koko matka ylöspäin, olimme Oulussa veljelläni yötä matkalla. Takaisin tultiin sitten autojunalla.

Säät suosi, ja teimme ihania hiihtolenkkejä koirien kanssa ja ilman. Humppa alkoi ontua lenkkien jälkeen oikeaa etujalkaansa aika voimakkaasti, joten pidettiin paljon lepopäiviä ja BoT oli ahkerasti päällä.

Repekään ei ollut oikein innostunut hiihtolenkeistä, ei sitä kiinnosta tuollainen narussa juokseminen ollenkaan. Lisäksi lumi meni ikävästi varpaiden väliin, ja herkkä pieni poika ei voinut yhtään juosta jääpaakut tassuissa. (Toim. huom. Humppa ei varmaan juostessa huomaisi vaikka ei olisi tassuja lainkaan...)

Reiskan huoltotauko

Humpan huoltotauko...

Humpan tassuvaivat eivät ottaneet loppuakseen reissun jälkeenkään. Kerran kävimme Laioksella, joka myöskin totesi Humpan huonon tilanteen. Pidimme sitä viikon verran levossa ja särkylääkekuurilla, mutta kun ontuminen jatkui oli osoitteena jälleen eläinlääkäri.

Kävimme tässä Klaukkalassa Taikatassussa, jossa katsottiin liikkeet, tutkittiin ja päädyttiin kuvaamaan kyynärät, ranteet ja varpaat. Eli jälleen Humppa unten maille.

 Muuten kaikki näytti hyvältä mutta oikeassa ranteessa näkyi pientä nivelrikon alkua. Kuvat lähtivät vielä ortopedille katsottavaksi, ja Humppa saa nyt hoidoksi 4 kerran Cartrophen-pistokset, 6 kertaa laserhoitoa sekä vielä 10 päivän särkylääkekuurin. Lisäksi kuuriluontoisesti nivelvalmistetta. 

Ikävä tilanne, kun kroppa ei kestä sitä miten pää vie :(. Ostopaatille suuntaamme myöskin, ja uintikertoja on varattu Onnenkoirasta.  Kunpa nyt näillä saataisiin kivut pois niin että Humppa voisi taas nautiskella vauhdikkaasta elämästään.

Joka tapauksessa Humpan osalta kaikki rankempi harrastaminen jää. Tokon päätin jo lopettaa (en kropan vuoksi vaan siksi etten vaan jaksa mitään nipo-asioita Humpan kanssa vääntää; kun vaihtoehtona oli aloittaa kaukojen opettelu jälleen kerran alusta, tuntui hanskojen naulaan lyöminen huomattavasti järkevämmältä). Rallytokokisoihin olisimme valmiit kokeilemaan mutta nähtäväksi jää miten tästä toivutaan kisakuntoon. Pääasia kuitenkin että Humppa tokenisi vielä metsälenkkeilijäksi ja sillä olisi vielä monia kivuttomia vuosia edessä. 

Pieni kanadalainen juhli Lapissa 4-vuotissynttäreitään. Reipas nelivuotias on agsannut ahkerasti, ja kisoja on katseltu kalenteriin. Pitkästä aikaa on innostuttu myös tokoilemaan ja kokeitakin olisi tarkoitus vielä vanhoilla säännöillä käydä. Humpan veroista vauhtityyppiä ei Repestä (onneksi, voisi kai sanoa) tullut mutta varsin kiva harrastuskaveri se on. 

Lomasta toipuminen vaati veronsa meiltä kaikilta, ja sohva- ja sänkysäännöistä on lipsuttu pahasti. Humppa nyt on sohvapaikkansa ansainnut ja Repe vaan tykkää muuten vaan niin kovasti kölliä vieressä...

Aikamoinen kasvutarina

Aikamoinen kasvutarina on tämän koirakon agiura, näin totesi agikoutsi Seppo tänään treeneissä.

Ja eipä kai siihen voi kuin yhtyä. Vaikka agiura päättyisi tähän, on Repen kanssa kyllä kuljettu aika hieno matka siitä, kun se pelkäsi esteitä ja ihmisiä ja sai koomakohtauksia milloin mistäkin tähän estehakuiseen, iloiseen koiraan. Muistan vielä hyvin kun ajateltiin opettaa Repelle pujottelu ohjureilla. Olimme Sepon kanssa molemmat kepeillä nakinpalat kourassa houkuttelemassa, ja Repe seisoi muutaman metrin päässä ihan kauhuissaan katsomassa, mitä ihmettä te teette ja mitä nuo härvelit ovat.  Tai kun hallin nurkasta kuului joku ääni, jonka jälkeen Repe ei voinut tehdä mitään koko treeneissä.

Ei ole mikään helpoin eikä potentiaalisin harrastuskoira tuo meidän Reiska, mutta hyvä opettaja kyllä. Oppitunti on pitänyt sisällään sitä, mikä merkitys on koiran ja ohjaajan suhteella, miten tärkeää on heittää ne tyhmät, muihin vertailemalla määritellyt tavoitteet romukoppaan ja opetella ihan oikeasti nauttimaan harrastamisesta ihan vain sellaisenaan. Enkä nyt missään nimessä väitä että olisin mitenkään täysin oppinut, mutta olen hyvin tyytyväinen että minulle sattui Kanadasta tulemaan juuri tällainen Reiska, sitä minä tarvitsin.

Kuvat lauantain kisoista, (c) Auvo Kuusinen

Ekat agikisat

Ajatella, mä kisasin tänään koiran kanssa agilityssa! Humpan kanssahan me monta vuotta aiottiin, mutta ei keritty kisakuntoon ennen kuin lopetettiin koko laji.

Repen kisavalmiuden tiellä on ollut pitkään kepit ja keinu, kepit saatiin jo talven aikana sujumaan ja kun keinukin alkoi mennä useammissa treeneissä peräkkäin, ostin lisenssin ja laitoin kisailmon. Keinu on muuten ihan vauhdikas nykyään, ikään kuin sitä ei olisi koskaan pelättykään?! 

Kisat oli JANKKilla ja _jännitti_. En tajua miksi, ei nuo viralliset nyt niin kauheasti mölleistä eroa... Jopa pientä paniikin poikasta oli aamulla kisapaikalle ajellessa. Agissa ei onneks tule sitten radalla oltua niin jäässä (kuten vaikka tokossa), jotenkin se jännitys unohtuu kun koiran saa lähtöön. Ja Repen kanssa on kyllä ihana käydä missä vaan kun se on niin luotettava ja samanlainen tilanteesta riippumatta.

Tuomarina oli Minna Räsänen. Repen mielestä mittatikku oli kauhea mutta onneksi sitä ei liiemmin tarvittu, selkeä maksi on ja kisakirja saatiin vahvistettua. 

Ekana oli hyppäri. Muutama hankala kohta, kuten aika paha keppikulma ja keppien jälkeen hankala kääntö. Arvelinkin ettei keppikulma onnistu (no olisin tietty itsekin voinut edes yrittää ohjata), ja Repe teki siitä itselleen vähän helpomman ottamalla väliin yhden ylimääräisen hypyn. Minna naureskeli radan jälkeen, että ihan hyvä vaihtoehto, olisi se rata noinkin voinut mennä :D. Loppuun tuli vielä lisäksi yksi este molempiin suuntiin joten tästä HYL. 

Kaisa perheineen oli kannustamassa meitä agiuran alkuun ja kuvasi radan: https://youtu.be/VnXA_Zxim6A. Niin oltiin nopeita ettei kerinnyt ihan alusta saakka mukaan :).

Tokana sitten agirata, aika kivan oloinen. Heti alussa aika paha jyrkkä käännös A:lle, johon kikkailin vastakäännöksen, enpä tiedä oliko paras vaihtoehto. Puomilla Repe vähän arkoi uutta puomia ja jotenkin himmaili. Enkä pysäyttänyt sitä kontakteille vaikka piti... Keinulta vältyttiin tällä kertaa. Ja niin vaan kävi että nollalla selvittiin, tultiin toiseksi ja saatiin eka LUVA. Huhhuh, ekoista kisoista!

Tässä tarkemmat tulokset. Ajallahan tässä ei juhlittu mutta mukavaa oli päästä palkinnoille. 

Ja siis olipa kivaa! Heti vaan uusia kisoja kalenteriin, vaikka työt kyllä haittaa tätä harrastusta kun vapaita viikonloppuja on niin kovin vähän. Mutta ehkä parille radalle ehtisi aamullakin ennen iltavuoroa ja eikös kesällä sitten ole jotain iltakisojakin...

Aika pollea, ei meinaa koiraa näkyä ruokasäkin takaa...

Vauhtiahan me tarvittaisiin roppakaupalla lisää, jos niinkuin oikeasti meinattaisiin menestyä. Aika perus, että kisaura alkaa nollalla ja mä vaan vertailen aikoja ja etenemiä otsa kurtussa... Mutta eiköhän tällä vauhdilla alemmissa luokissa vielä pärjätä, katsotaan kestääkö koira edes ehjänä kolmosiin asti vai miten ne peruspessimistit oikein ajatteli.

Tänään vauhti saattoi olla vähän tahmeaa väsymyksenkin takia, meillä nimittäin oli tällainen juoksuttaja kylässä viikon verran. 

Emmin Fizz siis kyseessä, ihana vuodenvanha bc-neito. Repe ja Fizz tulivat aivan tosi hyvin juttuun ja juosta rallattelivat pelloilla koko viikon, ja leikit jatkuivat myös sisällä lenkkien jälkeen. Tosi kiva koira kyllä, tulepa joskus uudestaan kylään! Fisun piti lähteä eteenpäin Tiialle tiistaina, mutta eilen sillä alkoikin juoksu joten se lähti jo tänään. Meinasi hieman järkyttää tällaisen urosihmisen maailmaa tuollainen... piti ihan paniikkipuhelu soittaa lenkiltä kun huomasin ensimmäiset tipat. Pojat ei juoksua vielä huomanneet ja hyvä niin, Humppa ja Repe ei ole juoksunarttujen kanssa kauheasti olleet niin vaikea sanoa kuinka herkästi reagoivat, eikä nyt viitsitty sitä sitten kokeilla.