Elossa koko perhe!

Maanantaina 25.5. kotimme tuhoutui tulipalossa.

Olimme molemmat töissä, koirat keskenään kotona. Töissä oli hiljaista, vilkaisin Facebookkia jossa näin kuvan talostamme, katto ilmiliekeissä.

Yritin soittaa naapurille joka ei vastannut. Seuraava soitto hätäkeskukseen, joka ei voi tällaisissa tilanteissa antaa mitään tietoja. Kolmas soitto ystävälle, joka järjesti tiedon Nikolle töihin ja sitten auton rattiin ja kotia kohti. Oli kyllä ikimuistoinen ajomatka, tavallaan se tuntui samalta kuin työmatka joka ikinen päivä, paitsi etten tiennyt onko minulla yhtään koiraa saatikka naapuria hengissä.

Alla oleva kuva: HS.

Lähemmäksi päästyäni koko alue oli täynnä paloautoja ja porukkaa, ja siellä väkijoukon keskellä näin pariskunnan taluttavan Humppaa ja Repeä. Aika sanoinkuvaamaton tilanne. Pysäytin auton siihen ja ryntäsin heidän luokse, koirat olivat elossa ja kunnossa. Matkalla olin ehtinyt ajatella, että mikäli koirat vielä näen elävinä niin kunnossa ne eivät mitenkään voi olla, ja mietin jo että noinkohan ne joudun lopettamaan molemmat. Sen sijaan tämä pariskunta oli pitänyt huolta koirista, antanut niille vettä ja rauhoitellut niitä.

Naapuritaloista oli huomattu talomme katon olevan tulessa. Ihmiset oli hälytetty ulos asunnoista, ja naapurimme Janne (jota Repe on aina pelännyt) oli tämän jälkeen murtautunut asuntoomme sisään ja kahden muun naapurin kanssa hakenut koirat pois tyhjästä asunnosta. Repe oli karannut sisään asuntoon ja yksi naapuri kiskoi sen korvista pois pöydän alta, Humppa oli karannut ulos ja joku on sen saalistanut kiinni. Eräs naapureista lähti hakemaan omasta kotoaan koirille hihnoja, jona aikana Repe puri miestä joka piteli sitä kiinni. Ja tästä kaikesta huolimatta koiramme ovat elossa ja kunnossa ja perheemme kokonainen. Vaikka paljon on liikkunut mielessä, on päällimmäisenä tunteena silti edelleen kiitollisuus näitä rohkeita, välittäviä ihmisiä kohtaan, jotka pelastivat meidän perheen ja pitivät vielä sen jälkeen meistä kaikista huolta.

Kotia meillä ei enää ole. Asunto oli sisältä litimärkä ja täynnä katon läpi pudonnutta tuhkaliejua. 

Edellisenä iltana oli treenattu noutoa kuten alla olevasta kuvasta voi päätellä.

Eihän tällaista mitenkään uskoisi omalle kohdalle tapahtuvan, vaikka vastaavaa luemme lehdistä viikottain. Tunteet ovat aika vaihtelevia mutta päivä kerrallaan rakennamme uutta arkea.

Olemme saaneet ihan valtavasti apua niin tutuilta kuin tuntemattomilta ihmisiltä, mistä olemme aivan suunnattoman kiitollisia. Emme itse ole kovin sosiaalisia tai tee tuttavuutta naapureiden kanssa emmekä tunne kovin paljoa ihmisiä Klaukkalasta, ja silti meitä on autettu ja meistä välitetään.

Olemme väliaikaisasunnossa, ja etsimme täältä käsin jotain pysyvämpää paikkaa mihin kotia rakentaa. Humppa ja Repe ovat ihan kuin ennenkin, toki kerrostaloelämä tuo omat haasteensa mutta Humppa on onnellinen kun asunnossa on joka huoneessa sänky jonka alle mahtuu nukkumaan, ja Repe on löytänyt paikakseen nojatuolin josta voi kytätä ulkona liikkuvia naapureita. Tänään kävimme agitreeneissä joissa Repe oli ihan ennallaan mutta ohjaajan keskittyminen vielä aivan pohjalukemissa.

Koiria on halittu monen monta kertaa ja ihmetelty, että ne sekä me ihmiset, koko perhe olemme tosiaan kaikki hengissä. Suurkiitos kaikille myötäelämisestä ja kaikista tuesta ja lämpimistä viesteistä mitä olemme saaneet. Emme todellakaan olisi tässä ilman teitä <3