Repen toiset agistartit

Sunnuntaina matkattiin koko perheen voimin Lohjalle agikisoihin. Aikataulu oli vähän tiukka ennen iltavuoroja, mutta tarkasti suunnitelluilla hylsyillä ehdimme hyvin juosta Repen kanssa kaksi Johanna Nybergin agirataa.

Ensimmäisellä radalla päästiin vihdoin kokeilemaan kisakeinua. Repe ei ole tehnyt keinua koskaan missään muualla kuin Sporttikoirahallilla. Ja lentokeinu siitä tulikin, taisi luulla puomiksi. Siitä vitonen, keinusta meni sitten pasmat sen verran sekaisin että sitä seuranneelta muurilta tuli kielto ja sitä korjatessa Repe ehti kipaista puomilla joten tästä hyl. Lopussa vielä keppien vika väli jäi pujottelematta.

Toisellakin radalla keinu edelleen radalla. Mineillä ja medeillä oli aika kiperä linja keinulta seuraavalle hypylle, mutta makseille tätä vähän helpotettiin. Tehtiin oikein sujuva rata, mutta tälläkin radalla jäi pujottelu kesken. Tajusin vasta ehkä neljän esteen päässä, että rata on hylky kun en jäänyt keppejä korjaamaan... Hieman on vielä itselläkin opittavaa. Muuten kyllä olin oikein tyytyväinen rataan, tosi sujuvaa ja Repe oli ihana <3

Keppitreeniä ja lisää startteja!

Humpan huonompi kevät

Talvilomailimme viimevuotiseen tapaan Levillä. Tällä kertaa ajeltiin koko matka ylöspäin, olimme Oulussa veljelläni yötä matkalla. Takaisin tultiin sitten autojunalla.

Säät suosi, ja teimme ihania hiihtolenkkejä koirien kanssa ja ilman. Humppa alkoi ontua lenkkien jälkeen oikeaa etujalkaansa aika voimakkaasti, joten pidettiin paljon lepopäiviä ja BoT oli ahkerasti päällä.

Repekään ei ollut oikein innostunut hiihtolenkeistä, ei sitä kiinnosta tuollainen narussa juokseminen ollenkaan. Lisäksi lumi meni ikävästi varpaiden väliin, ja herkkä pieni poika ei voinut yhtään juosta jääpaakut tassuissa. (Toim. huom. Humppa ei varmaan juostessa huomaisi vaikka ei olisi tassuja lainkaan...)

Reiskan huoltotauko

Humpan huoltotauko...

Humpan tassuvaivat eivät ottaneet loppuakseen reissun jälkeenkään. Kerran kävimme Laioksella, joka myöskin totesi Humpan huonon tilanteen. Pidimme sitä viikon verran levossa ja särkylääkekuurilla, mutta kun ontuminen jatkui oli osoitteena jälleen eläinlääkäri.

Kävimme tässä Klaukkalassa Taikatassussa, jossa katsottiin liikkeet, tutkittiin ja päädyttiin kuvaamaan kyynärät, ranteet ja varpaat. Eli jälleen Humppa unten maille.

 Muuten kaikki näytti hyvältä mutta oikeassa ranteessa näkyi pientä nivelrikon alkua. Kuvat lähtivät vielä ortopedille katsottavaksi, ja Humppa saa nyt hoidoksi 4 kerran Cartrophen-pistokset, 6 kertaa laserhoitoa sekä vielä 10 päivän särkylääkekuurin. Lisäksi kuuriluontoisesti nivelvalmistetta. 

Ikävä tilanne, kun kroppa ei kestä sitä miten pää vie :(. Ostopaatille suuntaamme myöskin, ja uintikertoja on varattu Onnenkoirasta.  Kunpa nyt näillä saataisiin kivut pois niin että Humppa voisi taas nautiskella vauhdikkaasta elämästään.

Joka tapauksessa Humpan osalta kaikki rankempi harrastaminen jää. Tokon päätin jo lopettaa (en kropan vuoksi vaan siksi etten vaan jaksa mitään nipo-asioita Humpan kanssa vääntää; kun vaihtoehtona oli aloittaa kaukojen opettelu jälleen kerran alusta, tuntui hanskojen naulaan lyöminen huomattavasti järkevämmältä). Rallytokokisoihin olisimme valmiit kokeilemaan mutta nähtäväksi jää miten tästä toivutaan kisakuntoon. Pääasia kuitenkin että Humppa tokenisi vielä metsälenkkeilijäksi ja sillä olisi vielä monia kivuttomia vuosia edessä. 

Pieni kanadalainen juhli Lapissa 4-vuotissynttäreitään. Reipas nelivuotias on agsannut ahkerasti, ja kisoja on katseltu kalenteriin. Pitkästä aikaa on innostuttu myös tokoilemaan ja kokeitakin olisi tarkoitus vielä vanhoilla säännöillä käydä. Humpan veroista vauhtityyppiä ei Repestä (onneksi, voisi kai sanoa) tullut mutta varsin kiva harrastuskaveri se on. 

Lomasta toipuminen vaati veronsa meiltä kaikilta, ja sohva- ja sänkysäännöistä on lipsuttu pahasti. Humppa nyt on sohvapaikkansa ansainnut ja Repe vaan tykkää muuten vaan niin kovasti kölliä vieressä...

Aikamoinen kasvutarina

Aikamoinen kasvutarina on tämän koirakon agiura, näin totesi agikoutsi Seppo tänään treeneissä.

Ja eipä kai siihen voi kuin yhtyä. Vaikka agiura päättyisi tähän, on Repen kanssa kyllä kuljettu aika hieno matka siitä, kun se pelkäsi esteitä ja ihmisiä ja sai koomakohtauksia milloin mistäkin tähän estehakuiseen, iloiseen koiraan. Muistan vielä hyvin kun ajateltiin opettaa Repelle pujottelu ohjureilla. Olimme Sepon kanssa molemmat kepeillä nakinpalat kourassa houkuttelemassa, ja Repe seisoi muutaman metrin päässä ihan kauhuissaan katsomassa, mitä ihmettä te teette ja mitä nuo härvelit ovat.  Tai kun hallin nurkasta kuului joku ääni, jonka jälkeen Repe ei voinut tehdä mitään koko treeneissä.

Ei ole mikään helpoin eikä potentiaalisin harrastuskoira tuo meidän Reiska, mutta hyvä opettaja kyllä. Oppitunti on pitänyt sisällään sitä, mikä merkitys on koiran ja ohjaajan suhteella, miten tärkeää on heittää ne tyhmät, muihin vertailemalla määritellyt tavoitteet romukoppaan ja opetella ihan oikeasti nauttimaan harrastamisesta ihan vain sellaisenaan. Enkä nyt missään nimessä väitä että olisin mitenkään täysin oppinut, mutta olen hyvin tyytyväinen että minulle sattui Kanadasta tulemaan juuri tällainen Reiska, sitä minä tarvitsin.

Kuvat lauantain kisoista, (c) Auvo Kuusinen

Ekat agikisat

Ajatella, mä kisasin tänään koiran kanssa agilityssa! Humpan kanssahan me monta vuotta aiottiin, mutta ei keritty kisakuntoon ennen kuin lopetettiin koko laji.

Repen kisavalmiuden tiellä on ollut pitkään kepit ja keinu, kepit saatiin jo talven aikana sujumaan ja kun keinukin alkoi mennä useammissa treeneissä peräkkäin, ostin lisenssin ja laitoin kisailmon. Keinu on muuten ihan vauhdikas nykyään, ikään kuin sitä ei olisi koskaan pelättykään?! 

Kisat oli JANKKilla ja _jännitti_. En tajua miksi, ei nuo viralliset nyt niin kauheasti mölleistä eroa... Jopa pientä paniikin poikasta oli aamulla kisapaikalle ajellessa. Agissa ei onneks tule sitten radalla oltua niin jäässä (kuten vaikka tokossa), jotenkin se jännitys unohtuu kun koiran saa lähtöön. Ja Repen kanssa on kyllä ihana käydä missä vaan kun se on niin luotettava ja samanlainen tilanteesta riippumatta.

Tuomarina oli Minna Räsänen. Repen mielestä mittatikku oli kauhea mutta onneksi sitä ei liiemmin tarvittu, selkeä maksi on ja kisakirja saatiin vahvistettua. 

Ekana oli hyppäri. Muutama hankala kohta, kuten aika paha keppikulma ja keppien jälkeen hankala kääntö. Arvelinkin ettei keppikulma onnistu (no olisin tietty itsekin voinut edes yrittää ohjata), ja Repe teki siitä itselleen vähän helpomman ottamalla väliin yhden ylimääräisen hypyn. Minna naureskeli radan jälkeen, että ihan hyvä vaihtoehto, olisi se rata noinkin voinut mennä :D. Loppuun tuli vielä lisäksi yksi este molempiin suuntiin joten tästä HYL. 

Kaisa perheineen oli kannustamassa meitä agiuran alkuun ja kuvasi radan: https://youtu.be/VnXA_Zxim6A. Niin oltiin nopeita ettei kerinnyt ihan alusta saakka mukaan :).

Tokana sitten agirata, aika kivan oloinen. Heti alussa aika paha jyrkkä käännös A:lle, johon kikkailin vastakäännöksen, enpä tiedä oliko paras vaihtoehto. Puomilla Repe vähän arkoi uutta puomia ja jotenkin himmaili. Enkä pysäyttänyt sitä kontakteille vaikka piti... Keinulta vältyttiin tällä kertaa. Ja niin vaan kävi että nollalla selvittiin, tultiin toiseksi ja saatiin eka LUVA. Huhhuh, ekoista kisoista!

Tässä tarkemmat tulokset. Ajallahan tässä ei juhlittu mutta mukavaa oli päästä palkinnoille. 

Ja siis olipa kivaa! Heti vaan uusia kisoja kalenteriin, vaikka työt kyllä haittaa tätä harrastusta kun vapaita viikonloppuja on niin kovin vähän. Mutta ehkä parille radalle ehtisi aamullakin ennen iltavuoroa ja eikös kesällä sitten ole jotain iltakisojakin...

Aika pollea, ei meinaa koiraa näkyä ruokasäkin takaa...

Vauhtiahan me tarvittaisiin roppakaupalla lisää, jos niinkuin oikeasti meinattaisiin menestyä. Aika perus, että kisaura alkaa nollalla ja mä vaan vertailen aikoja ja etenemiä otsa kurtussa... Mutta eiköhän tällä vauhdilla alemmissa luokissa vielä pärjätä, katsotaan kestääkö koira edes ehjänä kolmosiin asti vai miten ne peruspessimistit oikein ajatteli.

Tänään vauhti saattoi olla vähän tahmeaa väsymyksenkin takia, meillä nimittäin oli tällainen juoksuttaja kylässä viikon verran. 

Emmin Fizz siis kyseessä, ihana vuodenvanha bc-neito. Repe ja Fizz tulivat aivan tosi hyvin juttuun ja juosta rallattelivat pelloilla koko viikon, ja leikit jatkuivat myös sisällä lenkkien jälkeen. Tosi kiva koira kyllä, tulepa joskus uudestaan kylään! Fisun piti lähteä eteenpäin Tiialle tiistaina, mutta eilen sillä alkoikin juoksu joten se lähti jo tänään. Meinasi hieman järkyttää tällaisen urosihmisen maailmaa tuollainen... piti ihan paniikkipuhelu soittaa lenkiltä kun huomasin ensimmäiset tipat. Pojat ei juoksua vielä huomanneet ja hyvä niin, Humppa ja Repe ei ole juoksunarttujen kanssa kauheasti olleet niin vaikea sanoa kuinka herkästi reagoivat, eikä nyt viitsitty sitä sitten kokeilla.

Potilas Humppanen

Humpan kanssa käytiin Espoon Univetissä Jan Räihän tutkittavana.

Humpan ontumahistoriahan on pitkä ja vaiheikas. Se ontui ensimmäisen kerran takajalkoja alle 1-vuotiaana, minkä vuoksi päätimme Sarin kanssa kuvata sen heti 1-v iässä jolloin siltä kuvattiin lonkat, kyynärät ja selkä. Selkäkuvaus ei tuolloin 2008 ollut kovin muodikasta ja selkäkuvista ei paljoa kostuttu, mutta lonkat lausuttiin A-A, kyynärät 0-0 ja selkä oli kahden eläinlääkärin toimesta katsottuna ok.
No ajoittainen ontuminen jatkui. Se on aina vaikuttanut lihasperäiseltä, ilmennyt rasituksen jälkeisen levon jälkeen kuten autosta otettaessa. Humppaa on hierottu, käytetty osteopaatilla ja fyssarilla ja se on aina ollut todella vaikea käsiteltävä. Kiltti toki eli ei pure tai juokse karkuun, mutta jäykistää kyllä kaikki lihaksensa. Osteopatia on ollut paras hoitomuoto ja sitä ollaan käytettykin tarvittaessa. Joskus 4-6 ikävuoden aikana mitään vaivoja ei ollut, kunnes ne pahoilla pakkasilla palasivat nyt vanhemmiten, ja nyt onkin onnuttu etujalkaa ja lisäksi välillä on sellaista yleistä jäykkyyttä. Viime vuoden leuto talvi meni tosi hyvin, mutta tänä talvena hoidossa ollessa oli oireita, kun pakkanen oli kireämpää. Liikunnan laatu tai määrä ei juurikaan oireisiin vaikuta.

Ei siis oikein ole tietoa onko kyse samasta vai eri vaivasta, mutta virallisten kuvien jälkeen Humppaa ei ole kuvattu ja siksi halusin nyt päästä asiantuntijalle katsomaan löytyykö rangasta jotain vakavampaa.

Ensin mentiin puntarille, joka näytti 17,5kg :O. Meitä ennen oli punnittu yksi irlanninsusikoira, jonka omistajat myös ihmettelivät vaa'an pientä lukemaa ja punnitsivat koiraa monta kertaa. Henkilökunta kävi buuttaamassa puntarin mutta Humpan lukema ei siitä muuttunut. Humppa on normaalisti painanut sellaiset 19-20kg joten tuo on kyllä sille tosi pieni paino, vaikka turkkia ei olekaan mutta ei kai sekään kahta kiloa paina. Tuli vasta myöhemmin mieleen että vaakaa olisi voinut kokeilla nousemalla sille itse... No hieman on Humpan ruoka-annosta nostettu mutta ei se mitenkään nälkiintyneeltä omiin käsiin vaikuta.

Sitten Räihän juttusille. Lääkäri haastatteli ja kirjasi historiaa ja teki sitten tutkimuksen pöydällä. Humppa oli tosi hermostunut jo klinikalle tullessa, mutta nätisti se seisoi pöydällä ja antoi tutkia. Mitään kipureaktiota ei saatu etupäästä eikä lonkista, ne sai taivutettua taakse vaikka kovaa sai vääntää eli tosi jumissa on takapää. Ainut pieni reaktio tuli lannerangan kohdalta painaessa. Päätettiin kuvata olat (koska ontuu etupäätä ja on ocd-riskiryhmää rotunsa puolesta :) ), lonkat (koska sukurasitetta on eikä ole kuvattu 1-v jälkeen) ja lantio ainakin, lisää sitten jos ei mitään löydy. Laitettiin Humppa unille (nukahti muuten huomattavasti helpommin nyt 8-vuotiaana mitä sillon 1-vuotiaana jolloin pongahti pystyyn aina minun äänen kuultuaan jopa kuvauspöydältä :D ) ja mentiin odottelemaan.

Sitten kuvia katsomaan. Olat oli puhtaat, ja niistä Räihä sanoi ettei niissä ole ollutkaan OCD:tä. Kuulemma näkyisi, jos siellä olisi jotain ollut, vaikka jotkuthan puhuvat myös näistä "itsestään paranevista" irtopaloista. Silloin 2008 kun Humppa kuvattiin ei OCD ollut ollenkaan vielä niin tuttua eikä sitä oikeastaan pidetty näyttelylinjaisten ongelmana.

Oikea olka, Humpan mikrosiru näkyy hauskasti kuvassa. Lukijalla se löytyy etujalkojen välistä rinnasta, jonne se putosi jo nuorena.

Vasen olka

 Lonkat; hieman näkyi varjostumaa oikeassa lonkassa, mutta ei nivelrikkoa eikä kuulemma mitään mikä voisi oireita aiheuttaa. Hauskaa sinänsä, että Räihän mukaan lonkat ei koskaan ole olleet A-A, vaan ehkä enemmänkin B-A tai C-B. Erehtyy se Kennelliittokin :).

Lanneranka: viimeisessä selkänikamassa näkyi ikävä väkänen (näkyy hyvin lonkkakuvassa), joka luultavasti aiheuttaa oireet. Ongelma on siis ristiluun alueella ja todennäköisesti välilevyssä. Välilevyjä vaan ei röntgenissä näy eli vaatisi magneettikuvauksen.

Diagnoosini on siis osunut oikeaan; Humpalla lannerangan ongelmiin viittaa ikijäykkä takapää, huonot takaliikkeet sekä liian korkea hännän kanto. Oireet ovat tietty aika jännät, eli oireilee lähinnä lihasjäykkyydellä ja ongelma säteilee nykyään erityisesti etupäähän.

Koska oireet ovat kuitenkin melko lievät ja koira jo senioriosastoa, päädyimme jättämään tutkimukset tähän eli emme magneettikuvaa ainakaan tällä erää. Humppa on 99% ajasta ihan ennallaan; tosi reipas ja liikkuu iloisesti ja mielellään joten en usko että se on hullun kipeä koko aikaa, se ei siis osoita kipua oikeastaan ollenkaan paitsi pakkasella. 

Tällä hetkellä siis lääkkeenä oireiden hoito; lämmintä päälle kylmillä keleillä sekä särkylääkettä tarvittaessa. Lääkäri ohjeisti myös välttämään äkillisiä rajuja liikkeitä, mutta ei osannut kertoa miten tämä koulutetaan :). Jos selkä poksahtaa, se poksahtaa ja siihen asti Humppis elelee kuten ennenkin, ja syö tarvittaessa Rimadylia ja käyttää BoT:ia. Vetolajit jatkuvat ja muukin harrastelu. Humppa pääsee Laioksen käsittelyyn heti kun saadaan aika, ja siellä käydään aina tarpeen mukaan. Tavoitteena meillä oli että minä nukkuisin yöni rauhassa, ja ehkä se nyt tällä saavutettiin eli mitään ihan kauhean radikaalia ei löytynyt ja koiraa saa jatkossakin hoitaa oireiden mukaan.

Ekat ja vikat rotumestikset

Humppa-seniori osallistui elämänsä ensimmäisiin ja viimeisiin rotumestaruuskisoihin. Jostain vitsistä ajatus kai lähti, mutta Niko ei antanut periksi ja niinpä kaksikko osallistui eilen vetohiihdon rotumestaruuskisoihin Kangasniemellä.

Niko on hiihtänyt intin koirien kanssa ja Humppa on vetäjänä luonnonlahjakkuus (huomattu myös hihnalenkeillä). Juostu Humpan kanssa on paljon ja vedätetty jonkin verran potkukelkkaa mutta suksille päästiin eka kertaa viime talvena Levillä. Ja tänä talvenakin treenit jäi muutamaan kertaan lumenpuutteen vuoksi.

Tänä talvena on hiihdetty Hyvinkään koiraladulla Erkylässä. Nurmijärvelläkin on koiralatu, mutta se on todella pahassa maastossa ja usein huonokuntoinen. Nurmijärven koirahiihtohommiin lienee onneksi parannusta tulossa. 

Talven ekalla lenkillä Humppa ei ollut suostunut vetämään ollenkaan. Toisella lenkillä suksilla olin minä ja se veti kuin aina olisi vetänyt. Sen jälkeen muutamat treenit sujuivat Nikolla ja Humpalla ihan hyvin, mutta lumet suli aika nopeasti eikä mitään viimeistelyjä päästy tekemään. Mutta kisoihin toki lähdettiin.

Maasto tiedettiin etukäteen jo vaikeaksi ja osallistujiakin tuli ennätysmäärä (olin luvannut Nikolle että palkinnoille pääsee aina...), lisäksi kelikin oli vielä tosi raskas vesikeli räntäsateineen. Ladut ja järjestelyt olivat kyllä huippuluokkaa Kangasniemen kennelkerhon vuosien kokemuksella. Rotumestaruudet jaettiin C-sarjoissa, ja miesten sarjassa oli 6 osallistujaa bortsujen kanssa! Tänä vuonnahan myös bc voitti kultaa SM-sprintillä naisten sarjassa, joten laji on todella nousussa, hieno homma.

Lähtö vähän jännitti kun sitä ei keretty treenaamaan kertaakaan. Arvelutti suostuuko Humppa lähtemään kun minä jään lähtöön. No se osuus meni hienosti, Humppahan pienestä hetsauksesta syttyy kuin hellankoukku ja ampaisi jopa oikeaan suuntaan ja kovaa lähtikin. Perässä lähteväkin ihaili miten innokkaasti kaksikko lähti matkaan. 

No siihen se komeus sitten jäikin, Humppa oli pinkonut parisataa metriä ja sitten alkanut ihmetellä että hei, mihis mutsi jäi ja päättänyt kääntyä takaisin. Sen jälkeen siitä ei juuri Nikolle ollut apua raskaalla lähes 10km matkalla. Mutta tavoite täyttyi ja maaliin päästiin, ja rankka oli rata molemmille.

Hattua täytyy nostaa näille kovaa hiihtäjille, huh mitä huippu-urheilijoita sekä hiihtäjät että koirat. Ja hattu nousee myös Nikolle joka ei antanut periksi! Humppa ei enempää hiihtokisoissa starttaa, sillä tulee ikäkin vastaan kun yli 9-vuotiailta vaaditaan eläinlääkärin todistus osallistumiseen. Humpalle ei ole mitään varsinaista vetotreeniä tehty joten sen vetäminen on hieman tuulella käyvää, tosi hienoa parhaimmillaan mutta treenin puute näkyy siinä että välillä on huonompia hetkiä. Sunnuntaihiihtelijöiden vetoapuna Humpalla on korvaamaton paikka <3.

Mitäs mitäs meille

Alkuvuosi on vietetty hiljaiseloa. Humppa jäi joululta jo mökille, oli uudenvuoden Nikon vanhempien kanssa ja sen jälkeen minun vanhemmilla mökillä ja Kokkolassa. Uusivuosi oli kyllä taas niin kauhea täällä Klaukkalassa että Humpan ei sitä todellakaan tarvitse enää nähdä. Repe oli yksin kotona n. klo 20 saakka ja oli ihan rauhallinen. Sitten joskus puoli kahdentoista aikaan sain älynväläyksen viedä sen pissalle ulos, siellä se näki raketteja ja sekös oli kauheaa. Sen jälkeen vähän stressaili, käveli ympäriinsä ja läähätti mutta rauhoittui kyllä heti kun pauke hiljeni keskiyön jälkeen. 

Tammikuun lopussa haettiin Humppa kotiin tätini luota Tarvasjoelta, ja 2.2. Humppa tulikin seniori-ikään!

Kovasti ei ikä herrassa vielä näy, poskissa ja suupielissä on muutama harmaa karva mutta se on oikein pirteä ja pontevasti johtaa meidän porukkaa :). Pahimmat, alle 15 asteen pakkaset aiheutti jouluna ja hoidossa ollessa ontumista, ja Humpalle onkin varmuuden vuoksi varattu aika Jan Räihälle viikon päähän. Myös osteopaatille olisi tarkoitus mennä, jos ei lääkäri mitään ihan kauheaa löydä. 

Oikeasti Humppa ei juuri enää agsaile, mutta viime viikolla pääsi hieman hubailemaan Repen treenivuorolle. Ja voi sitä onnea! Tässä meni kyllä hieno agikoira aivan hukkaan meikäläisen näpeissä! 

Tähän Humppa on viime aikoina keskittynyt, ja missäpä lajissa se ei loistaisi :). Hiihtolenkkejä on tehty useampia, ja runsaan 8-vuotisen hihnassavetämistreenin ansiosta Humppahan on ihan huippu. 

Humpalle on vielä suunnitelmissa hiihtoa, rallytokoa ja tokoa eläkepäivien iloksi, ja ehkä myös näyttelyitä kunhan viime kesänä ajeltu turkki on taas kunnossa. Tällä hetkellä (ajeltu heinäkuun alussa) turkki on aivan ihana, n. 10cm pitkää karvaa. Tuon verran saisi olla mun makuun alun perinkin.

No mitäs sitten meidän Reiska!

Reiskahan on enimmäkseen agsannut. Se sai taas jonkun reippausboostin Humpan poissaollessa, pari eka päivää oli aivan hukassa eikä tiennyt mitä tehdä oikein missään tilanteessa, mutta sitten alkoi reipastua. Se ei oikeastaan enää edes pelkää juuri mitään. No vähän ehkä vieraita miehiä mutta ei juuri muuta. Näin sitä kehitystä näköjään tapahtuu vielä lähes 4-vuotiaallakin.

Repen kanssa on agia treenattu viikottain Savikon Sepolla sekä Imphan omatoimitreeneissä Sporttikoirahallilla. Joulun aikaan tuli pitempi, useamman viikon tauko joka teki todella hyvää meille molemmille. Syksyllä Repe koki jonkun vauhtielämyksen ja vauhtia näytti tulevan pysyvästi pykälä lisää. Hidashan se vieläkin on mutta nyt sen kanssa saa kuitenkin jo ihan juosta.

Olen aiemmin aika paljon dissannut agia harrastuslajina, eikä se mielestäni vieläkään kaikille koirille (eikä varsinkaan bortsuille) ole ollenkaan se optimaalisin laji, mutta Repelle kyllä ihan tosi sopiva. Ei siksi että se olisi siinä jotenkin poikkeuksellisen (tai no rodun huomioon ottaen edes keskimääräisen) lahjakas saati nopea, vaan siksi mitä lajin harrastaminen on sen psyykelle tehnyt. Se on radalla ihan kingi, ja ihan super innoissaan aina kun näkee esteet. Se on joskus jopa vähän sellainen räyhäkkä siellä, mitä se ei missään muualla ikinä ole. Ja edelleen sen kanssa on kyllä mukava harrastaa kun se suhtautuu muihin koiriin (ja oikeestaan kaikkeen muuhunkin, ihmisiin paitsi miehiin, esteisiin jne) innostuneesti mutta hyväntahtoisesti, ja on niin kuulolla aina.

Tänään me käytiin epiksissä Lohjalla Lägi-areenalla. 

Rohkeasti lähdettiin kisaavien radalle, jossa tein oman radan keinun kohdalla (sitä ei Reiska vielä osaa, menee jo reippaasti pöydältä mutta en viitsinyt ottaa vierasta keinua vieraassa paikasta kun sitä ei ole kokonaisena tehty) ja kepeiltä tuli kielto, mutta loppu rata meni ihan kivasti. Tavoitteena olikin tehdä kepit kisaradalla. Kepit menee Repellä ihan ok mutta vielä tarvitaan hulluna treeniä; vaikeaa on hankalat kulmat, liika vauhti, ohjaaja liian lähellä, ohjaaja liian kaukana, ohjaaja juoksee ohi, takaaleikkaukset, radan jatkuminen keppien jälkeen jonnekin muualle kuin suoraan.... Eli pari pientä haastetta vielä :)

Tässä video kisaavien radalta; 5vp kepeiltä ja hylly kun ei tehty keinua. Aika oli 48,27, kun ihanneaika 1-luokkalaisille oli 53sek. Vauhdissa näkyi epävarmuus uuden paikan suhteen, vielä lähdössä oli vähän korvat luimullaan että mitenköhän täällä pitäisi olla. Positiivista: miestuomaria radalla ei juuri edes huomannut vaikka tuomari ei ollut ihan varautunut meidän keinun kiertoon.

Perään vielä möllirata. Oli ihanaa suoraa kisaavien radan jälkeen. Tästä lähdettiin kyllä nollaa ja vauhtia hakemaan ja vauhti olikin paljon parempi kuin ekalla radalla (jopa meinaa vähän keulia lähdössä, wow), mutta yhdeltä putkelta tuli erikoinen kielto eli siitä vitonen. Aika oli n. 34sek, ihanneaika 55sek ja voittajan aika 26... Eli saataishan me vähän nopeammin kipittää! Sijoitus oli 5/10.

Arkeen meillä ei mitään uutta kuulu. Taas on kelkkailijat vetäneet hienot urat meidän lenkkimaastoihin, kyllä kelpaa!

Kuvat toki taattua puhelinlaatua hämärtyvässä iltapäivässä.

Humpan harrastukset... Hieman välillä haittaa myös hiihtotreenejä, kun pitää joka välissä kieriä. Humppa ei onneksi missään shitissä kieri vaan ihan kierimisen ilosta.

Meidän lenkkipelto <3