Peltojälkiä

Aiemmin syksyllä oltiin Repen jälkien kanssa tilanteessa, jossa ammattiapu oli tarpeen. Koulutustahan ei saa ellei sitä itse järjestä, joten koska nimeni on merkitty SBCAK:n pk-vastaavaksi, otin ja järkkäsin itselleni koulutusta, ja kutsuin mukaan pari muutakin :). Viikonloppu siis vietettiin peltojälkikoulutuksessa Inkoossa.
Perjantaina tuli vettä kaatamalla koko päivän, mutta viikonloppuna ei satanut pisaraakaan. Kouluttajaksi valikoitui yhdellä suosituksella Achim Müller, ja hän osoittautui nappivalinnaksi. Mulla on selkeästi enemmän tuuria pk-harrastuksessa kuin geenitesteissä!!

Achim itse on pitkän linjan koiraharrastaja ja hoitaa nykyisin koirien hankintaa Suomen poliisille, joten odotukset oli korkealla ja ne kyllä täyttyivät. Antoisa viikonloppu siis!

Repelle on jälkeen tehty pohjia pitkään ja hartaasti, ja toistaiseksi sille on ajettu lähinnä nurmella ja pellolla, oikeastaan ihan vaan siksi, että meillä on sopivat pellot lähempänä kuin metsät. Alkukesästä ajettiin jälkiä ahkerasti, mutta sitten iski joku ihmeellinen motivaatiopula ja pidettiin reilun kuukauden tauko. Syksyllä uusi aloitus ja tauko oli tehnyt tehtävänsä. Repe on pedantti ja huolellinen jäljestäjä, se ajaa tarkasti eikä ryntäile tai intoile. Pellolla on ajettu suoraa sekä kulmia ja tyhjiä, ja tällä hetkellä se ajaa 20-30 askeleen tyhjiä suoria ongelmitta, kulmissa on ollut epävarmuutta, usein se ajaa ensin yli, pyörii hetken ja sitten löytää jatkon. Jäljen päässä sillä on aina loppupalkka purkissa ja pyydän sen siihen maahan, ja se on hiffannut ilmaisun erinomaisesti. Ilmaisua on treenattu myös erikseen kotipihassa. Repe on ajanut lähes pelkästään tuoreita jälkiä, koska kärsivällisyys ei riitä vanhentamiseen, ja lisäksi uskon että pystyn unohtamaan täysin polkemani jäljen, mikäli poistun välissä paikalta.

Eilen Achim halusi nähdä koirien tasoa, ja niille poljettiin suorat jäljet. Sänkipelto pohjana osoittautui haastavaksi, ja osalle osui myös varsin vetistä peltoa. Meillä oli Repen kanssa tämä pk-tuuri ja pohja oli osin nurmea ja ihan sopivan kuivaa. Tein suoran jossa oli purkki keskellä ja lopussa, noita parinkymmenen askelen tyhjiä pätkiä ja välissä nakkipätkiä. Vähän jännitti miten Repe suhtautuu häiriöön; muihin koiriin ja etenkin perässä kävelevään mieshenkilöön. No ei suhtautunut mitenkään, hän ajoi kuten on tapana ajaa, tarkasti ja nätisti. Sain palautetta, että koiraa voi kyllä kehua kun se työskentelee hyvin, ja sitä voi myös vähän auttaa jos se on epävarma. Olen tähän saakka pyrkinyt olemaan auttamatta, koska haluan että koira oppii jäljestämään niin itsevarmasti, ettei tarvi eikä kysele minun apuja.

Tänään vaihdoimme vähän kuivemmalle pellolle, edelleen sänkeä. Tein Repelle serpentiinijäljen, eli kaarevia mutkia ja kulmia. Matkalla nakkeja, lopussa purkki. Arvelin jo matkalla että jäljestä voi tulla hankala, ja sitähän se oli. Kuten ei kulmiakaan, Repe ei osaa noita kaaria, jälkeä päästiin noin puoliväliin asti ja siinäkin oli paljon vaikeuksia, sitten alkoi näyttää siltä että koira ei ole jäljellä, ja kun en osannut enää itsekään sanoa missä jälki menee, päätimme, että otetaan koira pois jäljeltä. Tämän päätöksen jälkeen metrin, kahden päästä löytyi nami, mutta emme silti jatkaneet jälkeä.
Olen surkean huono muistamaan tallomaani jälkeä, ja usein tuntuu että siltä eksytään. Yleensä kuitenkin , jos on käynyt mielessä jättää jälki kesken, koira on ihan hetken päästä taas syönyt, joten luotto koiraan on aika kova. Toisaalta hyvä että tämä kävi nyt, kun kouluttaja oli mukana tekemässä päätöksen kesken jättämisestä.
No, toinen jälki nurmipohjalle. Kaarevia kulmia 3kpl, vähän vähemmän tyhjää kun aiemmissa. Kaikkia näitä kurssijälkiä vanhennettiin joku 40min. Repe on siitä niin valtavan ihana, että se ei epäonnistumisia muistele, ja lähti taas jäljelle kuin vanha tekijä. Ja tämä vaan oli niin hieno. Tuuli painoi hajua vasemmalle ja ajoikin tyhjää jäljen sivussa, namille palasi aina. Mutta se hieno tikkaus, ai että! Kulmissa tuli taas ihmettelyä ja pyörimistä, joten kulmat olkoon loppusyksyn teemana.

Repe vaan on niin ihana koira treenata. Sen mutkaton asenne ja loputon into, ja tuo tarkkuus millä se jälkeä ajaa, vaikka vilkas onkin muuten. Tuli myös hyvä fiilis siitä, että pohjatyössä on onnistuttu, Repe tietää hyvin mitä siltä odotetaan ja kykenee tekemään osaamansa asiat myös erilaisessa ympäristössä ja ihmisten keskellä. Toki se tarvitsee vielä hirveästi toistoja ja itsevarmuutta ja vaikka mitä. Aivan ihmeissäni olin myös siitä, että Repe treenaa yhtäkkiä ihan oikeita jälkiä kuten muutkin isot koirat, vaikka se on vielä niin kamalan pieni...
Viikonlopusta siis saatiin juuri sitä mitä haettiin. Tukea omalle osaamiselle ja tekemiselle, vähän uusia ideoita ja ihan mielettömästi motivaatiota!