maanantai 12. lokakuuta 2020

Rakeen pennut syntyivät

Rae synnytti viime yönä ihanan pentueen, kaksi urosta ja kolme narttua. Yksi nartuista on ruskeavalkoinen, muut pennut mustavalkoisia.


Synnytys eteni lopulta hyvin kunhan vauhtiin päästiin. Lämmöt olivat alhaalla lähes 36h ja ensimmäisten pennun ponnistusvaihe kesti yli 3 tuntia. Ensimmäinen pentu syntyikin autoon kun olimme jo motarilla matkalla kohti Hattulan Vethausia. Yksi urospentu syntyi hyvin pienenä ja velttona ja se jouduttiin ikävä kyllä lopettamaan heti.


Rae hoitelee laumaansa antaumuksella eikä juuri arvosta hoitotoimia tai pentuihin koskemista, onneksi niitä ei juuri tarvitse lääppiäkään.
Pennut elävät nyt noin loka-marraskuun vaihteeseen asti meillä ja siirtyvät sitten kasvattajalle. Pentujen vaiheita voi seurata tarkemmin pentublogista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti