Kukapa olisi uskonut...

...että tämä blogi vielä päivittyy.

Neljässä ja puolessa vuodessa on vaihtunut paikkakunta ja lauman kokoonpano. Lisäksi some on hiljentynyt eikä sinne oikein mitään kuulumisia jaksa kirjoitella. On ajoittain ollut ikävä vapaata kirjoittelua ja kanavaa minne jakaa kuulumisia. Arkea värittää koiraharrastuksen lisäksi työt pitkine työmatkoineen sekä uutena harrasteena opiskelu joten blogin henkiinherääminen voi jäädä lyhytaikaiseksi. Mutta päivitetään nyt edes tälle vuosikymmenelle.

Kuva: Tiina Karvonen

Syksyllä 2016 ostimme pienen maatilan Hyvinkäältä, loppuelämän kodiksi. Tänne on sittemmin siunaantunut koirien lisäksi kissa ja kanoja, ja lainalampaitakin meillä oli kesällä laiduntamassa. Pihassa seisoo asuntoauto ja monen monta keskeneräistä projektia.

kuva: Tiina Karvonen

Alkuvuodesta 2017 meille muutti Bali. 

Balin äiti Rae oli ollut meillä joitakin kertoja hoidossa ja miellytti meitä kovasti railakkaalla olemuksellaan. Myös Balin isoäiti Vega oli meille tuttu ja rakas koira. Joten kun Rakeelle alettiin suunnitella pentuetta, toivoin kovasti että meille siitä pentu tulisi. Jo aika alkuvaiheessa päätimme että mikäli sopiva narttu syntyy, otamme pojille kaveriksi tyttöpennun.

Rae astutettiin Rallilla ja kun pentuja alkoi syntyä, ehdin paikalle juuri kun kaksi ruskeavalkoista poikaa oli maailmassa. Sen jälkeen alkoi tulla mustavalkoisia tyttöjä ja niitä tulikin kaikenkaikkiaan kolme, uskalsin jo ajatella että tästä sellaisen itselleni saan. 

Bali on ollut monella tapaa kaikkien toiveiden täyttymys. Harrastuskoirana se on aivan huippu. Motivoitunut, vietikäs, nopea, taistelutahtoinen, älykäs, hiljainen... Tokoa on tehty eniten, siinä on nyt kisaoikeus voittajaluokkaan. Pk-jälki on aika kivalla mallilla ja BH-koe suoritettu. Niko on tehnyt Balin kanssa agilitya ja parit ykkösten hypärit on juostu, kontaktit vielä vaiheessa.

Ikävä kyllä terveyspuolella sitten sen verran harmia, että toukokuussa 2019 Balilta löytyi silmistä pannus ja aloitettiin elinikäinen Optimmune lääkitys. Lääkkeeseen onneksi saatiin poikkeuslupa mutta aika näyttää mihin suuntaan sairaus etenee.

Keväällä 2018 meille tuli yllätyskoira :). Rakeen perheessä oli elämäntilanne muuttunut sen verran että Rakeelle päätettiin etsiä uusi koti. Eikä me sitten sellaista tilaisuutta voitu ohittaa ja niin Rae muutti meille. Johanna ja Timo toivat sen meille ja heidän lähdettyä jäin pihalle istumaan Rakeen kanssa. Puolisen tuntia se paahtoi ympäri pihaa ja ihmetteli mihin oli joutunut ja miten täältä pääsee pois. Sen jälkeen se tuli moikkaamaan ja siitä lähtien se on ollut meidän koira <3.

Enkä Raetta pois enää antaisi. Rae on niin uskomaton paketti moottoria, taistelutahtoa, söpöyttä, sylikoiraa ja sellaista oikeaa työkoiran päätä. Ihan mieletön persoona. Kaiken lisäksi mielettömän kiltti ja helppo antaa hoitoonkin kenelle vaan.

Rakeen kanssa on vähän kisattu agia, tehty jälkiä ja tottiksen ja tokon alkeita. Kaikessa vauhdissaan ja vilkkaudessaan se on aika haastava harrastuksissa mutta niin onnellinen kun pääsee tekemään, eikä sen kanssa kyllä tule tylsää hetkeä. Virallisesti Rae on Nikon koira.

Parisen viikkoa meillä oli neljä koiraa, eikä sekään nyt niin kamalaa ollut. Vaan sitten taas muuttui.

Humpalle jouduimme jättämään hyvästit ihan yllättäen toukokuussa 2018. Humppa oli täysissä voimissaan lähes loppuun saakka. Vielä maaliskuussa käytin sen senioritarkissa ja kaikki oli ok. Toukokuussa ensimmäinen oire oli niiskutus. Luulimme että sillä on roska tms. nenässä, mutta kun se alkoi myös hieman roikottaa toista puolta kasvoistaan, vein sen lääkäriin. Otettiin verikokeet ja Humppa sai antibioottikuurin. Valkosolut oli koholla joten huonolta näytti. Seuraavana aamuna sen koko toinen puoli oli niin heikossa kunnossa ettei sille saanut ruokaa saati lääkettä annettua. Se joi kauheasti ja kuolasi. Veimme sen Aistiin jonne se käveli erittäin heikosti. Valkosolujen määrä oli räjähtänyt ja röntgenkuvissa näkyi keuhkoissa isoja tiivistymiä, ja kun ainoa hoito olisi ollut sytostaatit,  Humppa jäi sille matkalle.

Suru on ollut valtava ja vieläkään ei montaa päivää kulu ettei Humppa olisi mielessä. Vai yksi voi olla ensimmäinen ja Humpan olemus oli niin suuri ja valloittava ettei sen paikkaa voi kukaan ottaa.

Repe siis elelee leppoisaa arkea kahden neitokaisen kanssa. Repe on nyt 8-vuotias ja harrastuksista kilpailumielessä kokonaan eläkkeellä. 

Kisasimme agia ja saimme suht helposti tulokset kasaan 3-luokkaan, mutta Repen inho tuomareita kohtaan vain kasvoi emmekä kolmosia koskaan korkanneet. Viimeinen niitti agiuralle oli uusi mittaussysteemi, mittaukseen en halunnut Repeä enää viedä.

Rallya kisattiin avoimeen asti mutta sitten alkoivat myös rallytuomarit inhottaa.

Aika paljon on Repen kanssa tullut tehtyä ajatustyötä, mutta aina päädyn siihen ettei oma kunnianhimo saa mennä eläimen hyvinvoinnin edelle. Repe ei kisatilanteista nauti joten niihin en sitä enää vie. Sen sijaan Repe nauttii sohvalla köllimisestä, pihalla köpsöttelystä, Balin kanssa painimisesta ja herkkujen syönnistä joten tehköön sitten niitä asioita. Nyt alkuvuodesta käytiin dobo-kurssi ja oli ihanaa harrastaa Repen kanssa ilman tavoitteita. Joskus Repe myös käy näyttämässä tyttöjen treeneissä miten agiradalla tehdään nollia.

Repe on ollut varsin terve eikä siinä ikä näy vielä millään tavalla. Repe kastroitiin keväällä 2017 ja samalla tsekattiin lonkkien tilanne eikä niistä löytynyt huomautettavaa.

Tässä siis kuluneet neljä vuotta kaikessa lyhykäisyydessään. Rakkaus rotuun ja koiraharrastukseen ei ole laantunut, pikemminkin päinvastoin :). Meillä on Hyvinkäällä mahtavat harrastusmahdollisuudet, monta kivaa seuraa ja treenikavereita, olemme siis viihtyneet mainiosti. Työpaikat on säilyneet toistaiseksi samoina vaikka tehtävät vähän vaihtuneet.

Alla kolme sukupolvea kuvattuna viime kesänä: vasemmalta Maccabee High Chaparral "Vega", Quicket One "Rae" ja Quicket Rocks "Bali". Jotain samaa meis on <3