sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Repen eka agipäivitys

Repen kanssa suunnattiin tänään möllikisoihin Lohjalle. Ilmoittauduin eka vaan yhteen starttiin mölliradalle ja jäin odottelemaan kisarataa, ilman keinua olisimme voineet sitäkin kokeilla. Möllirata oli tällainen (ihan itte piirsin):


En rataantutustumisessa tajunnut, että 9. esteen jälkeen putken pää oli ihan linjalla (piirroksessa näköjään ei), joten sinnehän Reiska sujahti ja vielä uudestaan 12. putken väärään päähän. Siitä siis hylsy. Sitten lähti möllien toinen kierros, jonne meitäkin huudeltiin radalle. Kävin sanomassa etten kyllä maksanut kuin yhden startin, siinä huomasin että kisaradalla on keinu joten maksoin startin ja ei kun radalle. Taas meinasi livahtaa samaan putkeen 9. hypyn jälkeen, mutta sain jotenkin koiran sieltä ongittua pois. Muurille (10. on toden totta muuri) oli hankala kulma ja mielestäni Repen tassu osui palikkaan joten luulin että tästä tuli virhe. 12. putken jälkeen tuli vähän pimeä hetki että mihin pitikään jatkaa, mutta jotenkin sain Repen tyrkittyä viimeisille esteille. Ja ei sieltä kai muurin palikka tullutkaan alas kun nolla saatiin ja vieläpä voitto. Huippu Repe!


Meno alkaa näitä muutamia epävarmoja esteitä olla kyllä ihan kisavalmista. Pujottelu sujuu jo helpoista kulmista. Maksimuuria tehtiin tänään toista kertaa, ekalla kerralla treeneissä Repe oli sitä mieltä ettei siitä voi yli mennä ja kiersi vaan. Mutta tänään ei ollut mitään epäröintiä siinä. Pussia ei olla muistettu myöskään treenata mutta varsinainen murheenkryyni on keinu, jolle Repe ei halua kiivetä ollenkaan. 

Haluan ennen virallisia startteja saada meille paljon mölliratatreeniä alle, itselle kokemusta radoista (että oppisi just esim. havaitsemaan kaikki ansaesteet rataantutustumisessa) ja Repelle vieraista halleista ja esteistä ja ihmisistä radalla. Vaikka kiva kisakaveri se on, odottelee rauhassa makoillen vuoroaan mutta radalla oli heti ihan asiassa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti