lauantai 2. maaliskuuta 2013

Humppa kesäksi kuntoon

Humpan kanssa käytiin eilen toista kertaa Laioksella. Kulunut viikko otettiin takapakkia ihan kunnolla, Humppa on mennyt hankilenkeistä ja Repen kanssa juoksentelusta tosi jumiin, ja tiistaina treeneissä ontui vasenta etujalkaa, kotona autosta pois hypättyään oikeaa takajalkaa. Keskiviikko ja torstai menikin levossa, särkylääkkeellä ja loimi päällä.

Kovasti oli Humppa edellisen käsittelyn jälkeen kompensoinut kropallaan, ja lantiossa oli isoja jumeja. Nuo lantion jumit sitten säteilee vähän sinne tänne, aiheuttaen juuri tuota ristikkäisten raajojen kipua. Käsiteltiin taas jännityksiä pois ja jatketaan vähän iisimmillä lenkeillä. Ensi viikoksi pojat meneekin hoitoon, joten lepoa ja treenitaukoa tulee senkin puolesta. Hyvinä uutisina Humpan vaivat on kuulemma kuitenkin ihan käsiteltävissä olevia, eli eiköhän poika kuntoon nyt hoideta.


Mieli se halajaisi kovasti jo maastotreeneihin, etenkin kun vihdoin kävin viimesyksyisen jälkipäivän kuvia läpi (kiitos niistä Ellalle!). Repen eka jälkitreeni on jo aikaa sitten suunniteltu, ja hyvä etten ole blogitekstiä siitä vielä vääntänyt... 

Repen kanssa onkin nyt lenkkeilty peltolenkit kahdestaan, kun Humppa on ollut hihnakuurilla. Reiska on ihan kauhean kuuliainen ja kiltti nykyisin, ja sen kanssa on ihan ilo kulkea. Ja hyvin se itsensä yksinkin juoksuttaa. Meiltä lähtee tästä ihan kävelyetäisyydeltä ihan mainiot lenkkireitit, pelloille on ajeltu moottorikelkalla meille uria käveltäviksi ja nyt aurinkoisten pakkaspäivien jäljiltä ne on jäätyneet aivan erinomaisiksi. Ei siis ainakaan maastoista ole kiinni lenkkeilyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti