Repen kanssa käytiin taas AST:n järkkäämällä Korrien tokokurssilla. Nyt oltiin eka kertaa Pekan ryhmässä vaihtelun vuoksi.
Ensin vähän puheltiin missä vaiheessa ollaan ja missä meidän ongelmakohdat on. Selitin Repestä miten kummallinen se on, puhuin matalasta vireestä ja siitä miten tuntuu että se masentuu palkattomista pätkistä. Pekka totesi heti että ihan tutulta kuulostaa, eikä ole tokossa välttämättä mikään ongelma.
Aloitettiin sitten noudolla, jossa isoin ongelma on löysä pito. Tosin viime treeneissä Repe myös juoksi noutokapulan kanssa karkuun mutta ehkä se oli joku yksittäinen päähänpisto...
Tehtiin ensin pari vauhtinoutoa, sitten luovutukseen asti ja se oli kyllä tosi huono. Vauhtinoudot ilman luovutusta ok.
Tähän kehiteltiin tuolinkiertotreeniä, jota on vähän aloiteltukin kotona ja joka Repelle tuntuu sopivan, mikäs sen hauskempaa kuin juokseminen. Eli ensin pari toistoa yhdellä tuolilla, nyt tehtiin niin että kapula oli tuolin takana tai lähistöllä, mutta jatkossa tarkoitus olisi saada lähetettyä koira kapula suussa kiertoon. Sitten jalostettiin kahteen tuoliin, eli kun koira on tulossa kierrosta kapulan kanssa lähetetään suoraan vauhdista uuteen kiertoon. Ja tästä sitten pyritään siihen että koiran voi välillä ottaa luovutukseen, välillä lähetetään uuteen kiertoon. Eli koiralla ei olisi kapulaa luovuttaessa mielikuvaa "kohta kapula otetaan suustani pois", vaan välillä se pääsee siitä jatkamaan juoksemista.
Sitten vähän luoksetulon pysäytystä. Repellä on niin hienot stopit seisomisesta että olin kuvitellut myös luoksetulon pysäytyksen olevan ihan helppo nakki, mutta eipäs se ollutkaan.
Tähän tehtiin myös tuolitreeniä, palkkaus vaan tuotti päänvaivaa kun minulta lentävä lelu ei välttämättä tähän ole se paras, mutta avustajan heittämä lelu taas ei Repestä ollut niin kiinnostava. Tässä kuitenkin saatiin yksi tosi hieno stoppi, joten jaksettiin uskoa että se pystyy sen kyllä tekemään kunhan tajuaa vaan. Kokeiltiin sitten myös niin, että avustaja kentälle, juoksutettiin koiraa minun ja avustajan väliä ja tästä stoppi, ja palkka avustajalta. No tämä ei Reiskalle oikeen ekalla yrittämällä auennut mutta loistava keino stoppien treenaamiseen joka tapauksessa. Tästä voi jalostaa treeniä myös evl-luoksetuloon, eli pysäytyspaikat on aina samat mutta vaihdellen mihin pysäytetään, mikä osuus suoraan tai mistä takapalkka avustajalta.
Repestä sitten juteltiin ihan yleisesti, se kun on semmoinen hassu pomppija ja Pekan mielestä tosi iloisen ja hauskan näköinen suorittaja. Tokossa ei tosiaan kannattaisi pehmeyttä ja herkkyyttä ajatella niin negatiivisena asiana, ja tottahan se on että on ihan kiva ettei koiraa tarvi pahemmin ravistella. Repe kuitenkin tekee aina oikein kunhan vaan tietää mitä tehdä, ja on hyvin varma suorittaja. Se ei tykkää tehdä virheitä ja vähän masentuu jos jotain hinkataan pitkään ilman onnistumista, joten pääpaino treeneissä pitää olla positiivisessa vahvistamisessa ja palkkaustahti pitää pitää tiheänä. Sillä se kyllä oppiikin nopeasti ja on innokas ja iloinen. Joku sellainenkin häiriö sille on tullut että on nyt kolme viimeistä treeniä palkkautunut lähes pelkästään lelulla, ja jaksanut leikkiä ja repiä ihan eri tapaan kuin ennen.
Ohjaajalle taas ajateltavaa ja kehitettävää, miten osaisi vähän enemmän keskittyä niihin hyviin puoliin ja koittaa myös treeneissä vahvistaa vahvuuksia eikä jäädä murehtimaan sitä mitä jonkun muun koira on ja minun ei. Ja uusia ideoita pää pullollaan!
Taitava siitä tulee! Siihen juuri syyllistyy, että vertailee muihin.
VastaaPoistaRuuti ei taas tunnu välittävän, jos se keksii omia suoritustapoja. Onneksi toi nuoruuden kekseliäisyys on vähän vähentynyt. :D Varma suorittaja on paljon helpompi!
Varmaan teillekin voisi olla hyvä, mitä vinkkejä me keväällä Korrien koulutuksessa saatiin palkattomasta treenistä, löytyy blogistakin.
- Kehäänmenoon oma virittely sana (mulla "mennäänkö"), koira istuu silloin sivulla. Ennen kehäänmenoa leikitään tai näyttää treeniliivin nameja, sitten treeniliivi jää kehän ulkopuolelle.
- Kaikki siirtymän on yhdellä sanalla (esim "tule".). Koiran pitäisi osata sillä sanalla tehdä koko siirtymä. Eli alkuun siitä pitää paljon palkata oikeasta siirtymäkohdasta (periaatteessa seuraa eri sanalla). Ja tehdä esim mini seuruu, mini jäävä, mini luoksetulo ja väleihin siirtymät. Sitten hallitusti ulos kehästä (esim nurtsilta hiekalle/toistepäin) ja ulkopuolella saa palkan.
- kehän ulkopuolella tai treeneissä voi välillä juosta suoraan palkalle esim "palkka/pallo/namit". (Kisoissa ei saa juosta kehästä pois ainakaan ylemmissä luokissa.)
Ruutilla toi selkeä rutiini on alkanut auttaa. Ja ongelmana oli aina, että lässähti niissä siirtymissä ja juoksenteli jossain.