Tokoa, agia, viestiä, tottista, canicrossia. Lajivalikoima pysyy suurena kun kaikkea treenaa vähän silloin tällöin!
Tokon pariin on palailtu ja koekalenteria selailtu vakavin mielin. Humpalle siis voittajan ja Repelle avoimen koetta, ja eiköhän me tuossa syksyllä uudet luokat korkata. Humpalla vielä paljon tekemistä etenkin kaukojen kanssa, Repe on kakeissa luonnonlahjakkuus mutta nouto ja etenkin kapulan luovutus takkuaa. Mutta onhan syksyyn aikaa.
Repen agitkin edistyy, ollaan tykätty Maijun treeneistä kovasti ja kehityttykin. Pujottelua menee puolikas, kontakteja on treenailtu ja ne ihan kivalla mallilla. Puomilla ei meinaa oikein Reiskan jalat kantaa mutta A:ta kiipeilee ihan innoissaan. Repe ei mikään maailman nopein ole (enkä minä), mutta jotenkin niin notkea, hyppää hyvin ja ohjautuu tosi kauniisti.
Tänään käytiin viestillä. Repe yrittää astua isoihin saappaisiin ja on joutunut välillä juoksemaan ensimmäisenä, ei pelkästään Humpan perässä. Hieman meinaa olla vaikeaa. Tänäänkin juoksi 20m ja jäi siihen seisomaan, seisoi ainakin minuutin mutta kun ei minulta apuja tullut, lähti sitten lompsimaan Nikolle päin. Nikolta lähtiessä meinasi lähteä aivan väärään suuntaan... Humppa sen sijaan on kyllä pro. Niin pro, että tänään sille ammuttiin, jospa sen tottiksenkin sille saisi kasattua.
Ammuttiin kolme kertaa niin, että hetsasin leluun ja seuruutin, ampuja katsoi kun seuraa hyvin ja pam. Isostihan Humppa reagoi, mutta reaktio kyllä pieneni huomattavasti. Ekan paukun jälkeen ei palannut leluun mutta palkkautui edelleen nakeilla. Kova kiire oli pois kentältä tämän jälkeen ja hieman sitä sai palautella, mutta en nyt tästä ihan tyystin kuitenkaan lannistunut. Ehkä käydään kokeilemassa vielä toisenkin kerran. Sitten voisi myös miettiä miten se punnerretaan metrisestä yli ja onhan siinä sitten vielä se loppukin tottis... Humpan kanssa vaan on kiva tehdä, kun jotain pitää treenata joka tapauksessa, eikä se sitten niin iso menetys ole vaikkei puusta pitkälle päästäisikään. Ompahan ainakin puuhattu.
Perheen äijäosasto eli Niko ja Humppa ovat ihan innostuneet vetolenkeistä ja Niko kävi tänään kuuntelemassa Samuli Nissisen canicross-luentoakin. Lisääntyneen treenaamisen myötä Humppa alkoi vaikuttaa aika laihalta, joten sen ruokaan otettiin lisäksi silloin tällöin ihralisä, sekä aloitettiin nivelvalmiste Cartivet + msm ylläpitoannoksella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti