torstai 8. marraskuuta 2012

Humppa ja kaverit Tanskaa valloittamassa

Viime torstaina koitti kauan odoteltu ja jännitelty hetki; lähtö kohti Tanskan Herningiä ja Tanskan voittaja- ja pohjoismaiden voittaja -näyttelyitä.
Humpan kanssa on kaavailtu ulkomaan reissua jo jonkin aikaa, mutta toteutuspuoli on ollut vähän heikko. Tälle syksylle olin alunperin suunnitellut matkaa Tarton KV-näyttelyyn, mutta Kaisa oli koirineen lähdössä Tanskaan ja sai lopulta houkuteltua meidät mukaan.

Matkareitti kulki Helsingistä laivalla Tukholmaan, josta ajettiin Malmöseen, siltojen yli Köpikseen ja sieltä majoittumaan Herningin lähelle Hampeniin. Kovaa istumalihasten kulutusta, mutta onneksi seura oli kohdillaan ja aika kulki nopsaan.
Mukana meillä oli viisi koiraa, joista yksi juoksuinen narttu ja kaksi poikaa, tämä asetelma hiukan etukäteen jännitti mutta koko matkaseurueen käytökseen olimme erittäin tyytyväisiä. Kaikki nukkuivat yönsä rauhassa ja muutenkin käyttäytyivät kunnon kosmopoliittien tavoin.

Lauantaina kisattiin Tanskan voittaja -titteleistä tuomarina Joyce Manton Irlannista.
Humppa oli aika väsyneen ja ärtyneen oloinen, kiukutteli häkissään vähän ohikulkijoille ja oli kehässäkin varsin vallaton. Valioluokassa kaksi koiraa, saatiin ERI mutta sijoituttiin toiseksi ilman SA:ta. Arvostelu kuitenkin ihan mukava:
Well boned, well made, masculin dog, and good coat and conditions, well angulations front and rear, good topline, correct great movement, little close behind.

Sunnuntaina sitten vuorossa Pohjoismaiden voittaja, tuomarina Fernando Madeira Rodrigues Portugalista.
Valioluokassa jälleen samat kaksi koiraa. Humppa nosteli vähän häntää, josta tuomari vaikuttikin olevan kovin järkyttynyt, miten noin 'top quality dog' voi käyttää häntäänsä noin järkyttävällä tavalla... Valioluokassa taas hopealle mutta nyt myös SA käteen, ja kohti paras uros -kehää. Siellä Humppa pisteli parastaan ja meidät ohjattiin kolmospallille. Koska edelle meni veteraani ja valioluokan koira joka oli jo inttivalio, meille Tanskan serti sekä vara-cacib, joka siis myös vahvistetaan Humpalle. Sertistä osasin vähän haaveilla, mutta cacibiin en todellakaan uskonut!!
Arvostelun perusteella tuomari ei kauheasti näkemästään pitänyt, mutta eipä se meitä tässä vaiheessa haittaa...
A little bit snippy on the face, would like to see better shape of skull, good neck, little bit narrow front, very nice body, correct top line, the rear is okay, nice coat, moves well.

Tavoitteet siis ylittyivät; Humpasta Tanskan sertillä TANSKAN MUOTOVALIO, ja ensimmäinen ulkomaan cacib taskuun. Suomesta Humpsulla jo tarvittavat cacibit on, joten kai tässä täytyy uutta reissua suunnitella. 




Molempina päivinä kipitin myös paras narttu -kehässä pikku Savun kanssa, ja olikin ilo juosta pikkuneidin perässä PN2 ja PN1 sijat! Paljon onnea Kaisalle tyttöjen menestyksestä! Tanskan tyttöset jäivät nuolemaan näppejään :). Kiitokset myös matkaseurasta ja kaikista järjestelyistä!


Onni on uusi valionarvo, t: Humppa ja Vega





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti