Aikamoinen kasvutarina

Aikamoinen kasvutarina on tämän koirakon agiura, näin totesi agikoutsi Seppo tänään treeneissä.

Ja eipä kai siihen voi kuin yhtyä. Vaikka agiura päättyisi tähän, on Repen kanssa kyllä kuljettu aika hieno matka siitä, kun se pelkäsi esteitä ja ihmisiä ja sai koomakohtauksia milloin mistäkin tähän estehakuiseen, iloiseen koiraan. Muistan vielä hyvin kun ajateltiin opettaa Repelle pujottelu ohjureilla. Olimme Sepon kanssa molemmat kepeillä nakinpalat kourassa houkuttelemassa, ja Repe seisoi muutaman metrin päässä ihan kauhuissaan katsomassa, mitä ihmettä te teette ja mitä nuo härvelit ovat.  Tai kun hallin nurkasta kuului joku ääni, jonka jälkeen Repe ei voinut tehdä mitään koko treeneissä.

Ei ole mikään helpoin eikä potentiaalisin harrastuskoira tuo meidän Reiska, mutta hyvä opettaja kyllä. Oppitunti on pitänyt sisällään sitä, mikä merkitys on koiran ja ohjaajan suhteella, miten tärkeää on heittää ne tyhmät, muihin vertailemalla määritellyt tavoitteet romukoppaan ja opetella ihan oikeasti nauttimaan harrastamisesta ihan vain sellaisenaan. Enkä nyt missään nimessä väitä että olisin mitenkään täysin oppinut, mutta olen hyvin tyytyväinen että minulle sattui Kanadasta tulemaan juuri tällainen Reiska, sitä minä tarvitsin.

Kuvat lauantain kisoista, (c) Auvo Kuusinen

Ekat agikisat

Ajatella, mä kisasin tänään koiran kanssa agilityssa! Humpan kanssahan me monta vuotta aiottiin, mutta ei keritty kisakuntoon ennen kuin lopetettiin koko laji.

Repen kisavalmiuden tiellä on ollut pitkään kepit ja keinu, kepit saatiin jo talven aikana sujumaan ja kun keinukin alkoi mennä useammissa treeneissä peräkkäin, ostin lisenssin ja laitoin kisailmon. Keinu on muuten ihan vauhdikas nykyään, ikään kuin sitä ei olisi koskaan pelättykään?! 

Kisat oli JANKKilla ja _jännitti_. En tajua miksi, ei nuo viralliset nyt niin kauheasti mölleistä eroa... Jopa pientä paniikin poikasta oli aamulla kisapaikalle ajellessa. Agissa ei onneks tule sitten radalla oltua niin jäässä (kuten vaikka tokossa), jotenkin se jännitys unohtuu kun koiran saa lähtöön. Ja Repen kanssa on kyllä ihana käydä missä vaan kun se on niin luotettava ja samanlainen tilanteesta riippumatta.

Tuomarina oli Minna Räsänen. Repen mielestä mittatikku oli kauhea mutta onneksi sitä ei liiemmin tarvittu, selkeä maksi on ja kisakirja saatiin vahvistettua. 

Ekana oli hyppäri. Muutama hankala kohta, kuten aika paha keppikulma ja keppien jälkeen hankala kääntö. Arvelinkin ettei keppikulma onnistu (no olisin tietty itsekin voinut edes yrittää ohjata), ja Repe teki siitä itselleen vähän helpomman ottamalla väliin yhden ylimääräisen hypyn. Minna naureskeli radan jälkeen, että ihan hyvä vaihtoehto, olisi se rata noinkin voinut mennä :D. Loppuun tuli vielä lisäksi yksi este molempiin suuntiin joten tästä HYL. 

Kaisa perheineen oli kannustamassa meitä agiuran alkuun ja kuvasi radan: https://youtu.be/VnXA_Zxim6A. Niin oltiin nopeita ettei kerinnyt ihan alusta saakka mukaan :).

Tokana sitten agirata, aika kivan oloinen. Heti alussa aika paha jyrkkä käännös A:lle, johon kikkailin vastakäännöksen, enpä tiedä oliko paras vaihtoehto. Puomilla Repe vähän arkoi uutta puomia ja jotenkin himmaili. Enkä pysäyttänyt sitä kontakteille vaikka piti... Keinulta vältyttiin tällä kertaa. Ja niin vaan kävi että nollalla selvittiin, tultiin toiseksi ja saatiin eka LUVA. Huhhuh, ekoista kisoista!

Tässä tarkemmat tulokset. Ajallahan tässä ei juhlittu mutta mukavaa oli päästä palkinnoille. 

Ja siis olipa kivaa! Heti vaan uusia kisoja kalenteriin, vaikka työt kyllä haittaa tätä harrastusta kun vapaita viikonloppuja on niin kovin vähän. Mutta ehkä parille radalle ehtisi aamullakin ennen iltavuoroa ja eikös kesällä sitten ole jotain iltakisojakin...

Aika pollea, ei meinaa koiraa näkyä ruokasäkin takaa...

Vauhtiahan me tarvittaisiin roppakaupalla lisää, jos niinkuin oikeasti meinattaisiin menestyä. Aika perus, että kisaura alkaa nollalla ja mä vaan vertailen aikoja ja etenemiä otsa kurtussa... Mutta eiköhän tällä vauhdilla alemmissa luokissa vielä pärjätä, katsotaan kestääkö koira edes ehjänä kolmosiin asti vai miten ne peruspessimistit oikein ajatteli.

Tänään vauhti saattoi olla vähän tahmeaa väsymyksenkin takia, meillä nimittäin oli tällainen juoksuttaja kylässä viikon verran. 

Emmin Fizz siis kyseessä, ihana vuodenvanha bc-neito. Repe ja Fizz tulivat aivan tosi hyvin juttuun ja juosta rallattelivat pelloilla koko viikon, ja leikit jatkuivat myös sisällä lenkkien jälkeen. Tosi kiva koira kyllä, tulepa joskus uudestaan kylään! Fisun piti lähteä eteenpäin Tiialle tiistaina, mutta eilen sillä alkoikin juoksu joten se lähti jo tänään. Meinasi hieman järkyttää tällaisen urosihmisen maailmaa tuollainen... piti ihan paniikkipuhelu soittaa lenkiltä kun huomasin ensimmäiset tipat. Pojat ei juoksua vielä huomanneet ja hyvä niin, Humppa ja Repe ei ole juoksunarttujen kanssa kauheasti olleet niin vaikea sanoa kuinka herkästi reagoivat, eikä nyt viitsitty sitä sitten kokeilla.